Mielipiteet

Lähetä oma mielipidekirjoituksesi Asukkaiden Vantaan toimitukselle!

SKP:n vaaliohjelma osa 1: 1200 euron perusturva kaikille tarvitseville

Sipilän hallitus on määrätietoisesti romuttanut sosiaaliturvaa ja vaikeuttanut erilaisten tukien saamista.Syyksi on kerrottu kannustinloukkujen purkaminen, johon pyritään laskemalla perusturvan tasoa. Tämäon täysin väärä suunta.Köyhyys koskettaa EU:n yhteisillä mittareilla tarkasteltuna Suomessa lähes 850 000 ihmistä, joista noin100 000 on lapsia. Köyhyysrajan alle jää 199 000 eläkeläistä. On sietämätöntä, että vauraassa valtiossa on näin suuri määrä köyhiä.…

Vanhustenhoito kuntoon

SKP vaatii henkilökuntamitoitusten korottamista. Hoitajamitoituksen tulee olla vähintään yksi hoitaja yhtä vanhusta kohden ympärivuorokautisessa hoidossa. Mitoitukseen saa laskea vain varsinaista hoitotyötä tekevät ja vaatimus on kirjattava myös kuntien vanhuspalveluohjelmaan. Työntekijäpulaan on vastattava parantamalla niin työoloja kuin palkkaustakin.  Kokoomus kieltäytyy sitkeästi kasvattamasta henkilökuntamitoitusta. Hallituksen ratkaisuehdotukset painottavat asennemuutoksia, koulutusta ja omavalvontaa. Kaikki nämä ovat varmasti myös tarpeen, mutta kun vanhukset elävät nälässä, eivät…

Sota kyllä, rauha ei

Itsenäisyyspäivän “juhlallisuuksiin” kuulu sotilasparaati. Tänä vuonna sapeleita kalistellaan päämajakaupunki Mikkelissä. Ja rahaa löytyy. Samanaikaisesti hallitus esittä suomalaisten rauhanjärjestöjen avustusten leikkaamista 400 000 eurosta 300 000 euroon. On irvokasta panna rauhanjärjestöt ase-esittelyjen maksajiksi. Leikkaus on jo Sipilän hallituksen toinen, ensimmäisessä budjetissaan Sipilän hallitus leikkasi rauhanjärjestöjen määrähan 500 000 eurosta 400 000 euroon. Suomessa toimii parikymmentä rauhanjärjestöä…

Huijataanko Vantaan talous-ja velkaohjelmalla kuntalaisia

Ensi vuoden budjetti hyväksyttiin kehuen Vantaan talousarvio vuodelle 2018 hyväksyttiin valtuuston kokouksessa 13.11. Samalla hyväksyttiin myös taloussuunnitelma vuosille 2018 – 20121. Päättäjät arvioivat hoitaneensa Vantaan taloutta hyvin. Veroprosentti pidetään entisellään 19,0 %. Talousarvion kokonaissumma on n. 1,5 mrd joista veroilla katetaan 985 milj. toimintatuottoja on runsaat 400 milj. ja valtionosuuksia 173 milj. Vantaan talouden tarkastelussa…

Korruptiokupla puhkesi Vantaalla

Entiselle kaupunginjohta Jukka Peltomäelle vankeustuomio Kunnallishallinnossa esiintyvää korruptiota ei ole aina helppo tunnistaa. Tosiasia kuitenkin on, että sitä esiintyy eri tavoin. Hyväveli verkostot junailevat asioita omaksi ja kavereidensa eduksi. Nyt kuitenkin Vantaan entisen maankäytön ja kaupunginjohtajan Jukka Peltomäen ja hänen lahjojansa arkkitehtitoimisto  Forma Futuran omistajan Leila Tuomisen oikeudenkäynti käräjäoikeudessa saatiin päätökseen. Molemmat tuomittiin ehdottomiin vankeusrangaistuksiin,…

Maakunta- ja soteuudistusta valmistellaan täyttä häkää

Uudenmaan liiton hallitus valitsi jo viime marraskuussa maakunta- ja soteuudistuksen valmistelijat. Eipä ole näkynyt mitään julkista hakua näihin erittäin tärkeisiin tehtäviin. Kuinka ollakaan uudenmaan liiton hallitus löysi kohdennetulla haulla tehtäviin mielestään pätevät henkilöt. Päättämässä oli myös kaksi vantaalaista poliitikkoa Jari Sainio sd ja Timo Juurikkala vihr. Olisipa ollut hienoa nähdä Hesarissa työnhakuilmoitus: Etsimme paria intohohimoista…

Sote uudistus, hallituksen esitys uhka terveydenhoidolle

 Suuri tulonsiirto julkiselta yksityiselle sektorille   Sote-uudistuksen valinnanvapaus kostautuu kohoavina palvelumaksuina tai kaventuvina palveluina ja kolmen miljardin säästötavoite voi koitua miljardin lisäkustannuksina.   Lisäksi uudistusta jyrätään läpi aivan liian nopeasti Juha Rehulan (kesk) johdolla. Vaikka sote-uudistus avaisikin markkinat kolmenlaisille palveluntarjoajille: yksityisille, julkisille ja kolmannelle sektorille, se voi osoittautua järjestelmäksi, jossa palveluntarjoajat pyrkivät haalimaan helposti hoidettavia…

Vantaan diabeetikot eivät hyväksy vanhustenhoidon hoitajamitoituksen huononnusta

Vantaan diabeetikot ottivat yhteyttä ministeri Juha Rehulaan ja eduskuntaryhmiin Ohessa Pääkaupunkiseudun Diabetesyhdistyksen Vantaan alueosaston kannanotto: Ministeri Juha Rehula Asia: Kannanotto vanhusten hoitajamitoitukseen Vantaan diabeetikot eivät hyväksy vanhusten hoivapalveluiden henkilöstömitoituksen vähentämistä -Arvokas vanhuus on ihmisoikeus Vantaan diabeetikot käsitteli tilaisuudessaan 6.10.2016 Suomen hallituksen aietta vähentää vanhusten hoivapalvelujen hoitajien mitoitusta nykyisestä minimistä 0,5 :stä hoitajasta 1 vanhusta kohden…

Vesipeili

Ympäristön rikastuttaja vai turhaa tuhlausta Vantaan kaupungintalon edustalle rakennettu vesiallas on kirvoittanut erilaisia mielipiteitä. Kuten asiat yleensäkin. Taidekokonaisuus muodustuu vesialtaasta ja Apaja nimisestä teoskokonaisuudesta, kalastajatytöstä ja altaan reunoilta löytyvistä pronssisista hatusta, takista ja salkusta.Kalastajatytön pyydystettävänä on valokaloja. Vesiallasta on luonnehdittu ympäristön kaunistukseksi. Vantaalaisen paraatipaikan  viimestelyksi. Rakenneratkaisu houkuttelee istahtamaan veden äärelle. Allas on myös kirvoittanut toisenlaisia…

Demokratia ja demokratia, suurkuntahanke ja Tuomelan koulu

Farssin piirteitä sisältävä pääkaupunkiseudun kuntien yhdistäminen sai kunnanjohtajat turvautumaan jopa yleisönosasto kirjoitteluun. Espoon, Vantaan, Sipoon ja Kauniaisten johtajat julkaisivat Helsingin Sanomissa 20.3. yleisönosastokirjoituksen jossa vaativat lopettamaan pääkaupunkiseudun kuntien yhdistämishankkeen perusteena kuntien enemmistön kielteinen kanta. Eli vedottiin demokratiaan. Helsingin kaupuginjohtaja Jussi Pajunen reagoi kollegoidensa kannanottoon pikaisesti. 23.3. saatiin lukea em. aviisista Pajusen kantana, että kuntajakoa kannattaa…