Vanhustenhoito kuntoon

SKP vaatii henkilökuntamitoitusten korottamista. Hoitajamitoituksen tulee olla vähintään yksi hoitaja yhtä vanhusta kohden ympärivuorokautisessa hoidossa. Mitoitukseen saa laskea vain varsinaista hoitotyötä tekevät ja vaatimus on kirjattava myös kuntien vanhuspalveluohjelmaan. Työntekijäpulaan on vastattava parantamalla niin työoloja kuin palkkaustakin. 

Kokoomus kieltäytyy sitkeästi kasvattamasta henkilökuntamitoitusta. Hallituksen ratkaisuehdotukset painottavat asennemuutoksia, koulutusta ja omavalvontaa. Kaikki nämä ovat varmasti myös tarpeen, mutta kun vanhukset elävät nälässä, eivät pääse ulkoilemaan tai ovat ylilääkittyjä, se ei johdu vääristä asenteista vaan henkilökuntapulasta. 

Nyt keskustelussa unohtuu lähes kokonaan myös se, että vanhusten ylilääkitseminen johtuu pääasiassa henkilökuntapulasta. Kemiallinen sitominen ei voi olla hyväksyttävä käytäntö ja sen käytön tulisi aina olla lyhyt aikaista ja vaatia todella painavat perustelut. Työvuorojen vajaamiehitys ei voi olla tällainen syy. 

Laitoshoidon tai palveluasumisen henkilökuntavajetta ei voi sivuuttaa. Siihen on vastattava julkisella puolella takaamalla vanhustenhoitoon riittävät resurssit ja hyvät käytännöt. On luotava järjestelmä, jonka avulla vanhukset ja heidän omaisensa voivat tarvittaessa nopeasti reagoida mahdollisiin puutteisiin ja saada asiat korjattua. 

Jotta kuntien resurssit saadaan kuntoon, on hallituksen palautettava kunnille vähintään miljardi leikkaamiaan valtionosuuksia ja osoitettava se kunnalliseen vanhusten- ja terveydenhuoltoon. 

Yksityisellä puolella on aluksi luotava toimiva ulkopuolinen valvonta, jolla on oikeus asettaa sanktioita. Pidemmällä aikavälillä on palautettava vanhustenhoito kuntien hoidettavaksi.