Vantaan Rauhanklubissa vieraillut Pekka Peltola kertoi, että Afrikka koukuttaa. Peltola on käynyt Afrikassa kolmisenkymmentä kertaa. Pekka Peltola on julkaissut kirjan: Afrikassa. Siinä hän kertoo kokemuksiaan Afrikan matkoistaan. Peltola on käynyt Afrikassa mm. Yle:n sotakirjeen- vaihtajana ja SAK:n palveluksessa kouluttamassa afrikkalaisia ammattiyhdistystoimintaan. Tehtävissään Peltola on joutunut sotatilanteisiin ja mitä uskomattominpiin seikkailuihin. Erityisesti Peltola on toiminut eteläisen…
Monthly Archives: helmikuu 2014
Vantaan asuntotuotanto jäi tavoitteesta vuonna 2013
by erkki •
Vantaalle valmistui vuonna 2013 1 675 asuntoa. Vantaan uusien asuntojen tavoite 2 000 asuntoa vuodessa. Vantaa on jäänyt tavoitteesta lähes joka vuosi. Viimeisen kymmenen vuoden aikana tavoitteeseen on päästy vain kahdesti, vuosina 2003 ja 2011. Lähelle on päästy v. 2004 1990:llä asunnolla, heikoin oli vuosi 2009, silloin valmistui vain 956 uutta asuntoa. Kuluvana vuonna tavoitteeseen…
EU:n ideologia kurjistaa kansoja
by AsukkaidenVantaa •
Miksi valtio velkaantuu? Miksi kunnat velkaantuvat? Miksi meillä on kestävyysvaje? Miksi meillä on taas köyhiä? Suomessa rakennettiin sotien jälkeen niin sanottua hyvinvointivaltiota. Malli otettiin Ruotsista. Selkeä käänne tapahtui 1980-luvulla. Suomessa aloitettiin tuolloin hyvinvointivaltion purkaminen ja uusliberalistisen talousopin soveltaminen käytäntöön. Seuraavassa selvitystä käsitteistä ja tämän uuden ideologisen suuntauksen seurauksista maassamme. Uusliberalismi on talouspoliittinen suuntaus,…
Vapaakauppaa ruodittiin Vantaan Eurovaalifoorumissa
by erkki •
Vapaaehtoistalo Violassa Tikkurilassa ruodittiin 19.2.2014 Euroopan Unionin ja Yhdysvaltojen välillä neuvoteltavaa vapaakauppasopimus TTIP.tä Toki paneelissa ja keskustelussa sivuttiin Eroopan Unionia laajemminkin. Panelisteja olivat keskustelutilaisuuteen lähettäneet kahdeksan puoluetta. Panelistit: Johannes Hirvaskoski Keskusta, Susanna Kaukinen Itsenäisyyspuolue, Sirpa Kauppinen Vihreät, Heikki Ketoharju Suomen Kommunistinen puolue, Heikki Patomäki Vasemmistoliitto, Raul Plommer Piraattipuolue, Terttu Savola Köyhien Asialla, Tiina Tuomela kristillisdemokraatit.…
Kaupungin talous luultua paremmassa kunnossa
by AsukkaidenVantaa •
Vantaan viime vuoden (2013) tilinpäätöksen ennakkotietojen perusteella kaupungin talous on vähintäänkin kohtuullisessa kunnossa. Tilipäätöksen ehkä tärkein luku, niin sanottu avainluku on kaupungin käyttötalouden – siis kaikkien kaupungin kustantamien toimintojen – tulojen ja menojen erotus, vuosikate. Vuosikatteen voi myös ajatella niin, että jos kaupunki olisi yritys, esim. Oy Vantaa Ab, olisi tämä yritys tuottanut viime vuonna…
Karkkisadetta torstaina
by erkki •
Perinteiset penkkariajelut torstaina 13.2. Vantaan lukioiden ylioppilaskirjoituksiin valmistautuvat abit tempaisevat perinteisillä penkkariajeluilla. Reittejä on kaksi. Toinen starttaa Tikkurilasta ja toinen Myyrmäestä. Tikkurilan ajelu lähtee klo 12.30 Tikkurilan jäähallin paikoitusalueelta ja reitti on: Valkoisenlähteentie – Koivukyläntie – Leinelän Puistotie – Leineläntie – Koivukylänväylä – Asolanväylä – Koivukylän puistotie – Kytötie – Peijaksentie – Laurantie – Hanabölentie…
Demokratia hallituksen sote- ja kuntauudistuksessa
by AsukkaidenVantaa •
Miten hallituksessa on ajateltu varmistettavan demokratian toimivuus uuden kuntalain mukaisissa, mahdollisesti hyvinkin isoissa kunnissa? Tämä oli valtiovarainministeriön demokratiajaoston tänään järjestämän keskustelutilaisuuden pääasiallinen avoin kysymys. Tilaisuudessa tuli selväksi, että sote- ja kuntauudistuksen valmistelussa tarkoitus on toimeksiannon mukaan uudistaa kuntalakia mahdollistava-muodossa, ei velvoittava-muodossa. Tämä tarkoittaa lyhyesti sitä, ettei kunnilla – suurienkaan kuntien valtuustoilla – ole velvollisuutta…
Tapani Mäkistä epäillään lahjontasotkusta
by AsukkaidenVantaa •
Vantaan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Tapani Mäkistä (kok) epäillään ystävänsä suosimisesta Vantaan Energian hallituksen puheenjohtajan valinnassa. Liikemies Tommi Valtonen valittiin poikkeuksellisesti energiayhtiön johtoon kaupungin kokoomuslaisen ykköspoliitikon sanelemalla päätöksellä. Valtonen teki Mäkiselle tuhansien eurojen arvosta “talkootyötä” rakentaessaan saunan kaupunginhallituksen puheenjohtajalle. Vantaan Energian tulevan hallituksen puheenjohtajan valinnasta kertoi tänään ensimmäisenä MTV Uutisten tutkiva ryhmä. Vantaan kaupunginjohtaja Kari Nenonen tiedotti asiasta…