Vantaan kaupungin tiedotukselle on ollut ominaista vääntää ikävätkin asiat voitoiksi. Näin tapahtui myös 16.5. julkaistussa tiedotteessa koskien painopeitteiden käyttöä päiväkodeissa. Vantaan Nikkarin päiväkodissa paljastui painopeitteen käyttö ilman että asiasta olisi keskusteltu lapsen vanhempien kanssa kuten Vantaan varhaiskasvatuksen ohjeet edellyttäisivät. Painopeitteitä valmistetaan tiettyihin tapauksiin lapsen rauhoittamiseen. Käytön pitää perustua ammattilaisen arvioon. Käyttö on lyhytaikaista ja se…
Kategorisoimaton
Viherpeukalot liekeissä
by erkki •
Kevään edistyessä halu kasvimaille kasvaa, moni halajaa itselleen pientä kasvipalstaa. Kaupunkioloissa kasvipalstan löytäminen on monesti hankalaa. Vantaa kartoitti siirtolapuutarhan paikkoja Vantaan kaupunki on toteuttanut siirtolapuutarhaselvityksen, jossa etsittiin mahdollisia siirtolapuutarha-alueita Vantaalla. Edellisen kerran Vantaalla perustettiin siirtolapuutarha-alue vuonna 1980 jolloin Kesäheinän ryhmäpuutarha toteutettiin Vantaankosken ja Seutulan välimaastoon. Selvityksessä oli mukana yhteensä 33 eri paikkaa. Parhaimmiksi valikoitui 9…
Kaavoja lautakunnassa, lisää hoivakoteja ja asuntoja
by erkki •
Kaupunkisuunnittelulautakunta hyväksyi useita pienehköjä kaavoja asuinrakentamiseen. Omakotitontteja, kerrostaloja ja hoivakotirakennuksia. Päätökset hajaantuvat eri puolille Vantaata, Viertolaan, Mikkolaan, ja Kivistöön. Yksi tontti hoivakodille myytiinkin rakennusliike YIT:lle Kuninkaanmäestä. Suunnitteilla on rakentaa jälleen yksi yksityinen hoivakoti. Yksityisten hoivakotien perustaminen on Vantaalla vauhdissa. Lyhyen ajan sisällä on aloitettu tai aloitetaan usean yksityisen hoivakodin rakentaminen. Seuraavanlainen konsepti herättää kysymyksen: Mistä…
Tikkurilan asemasillan rakennus alkoi
by erkki •
Kehärata projektiin liittyvän Tikkurilan asemasillan rakentaminen alkoi Uusi asemasilta yhdistää junanradan länsi- ja itäpuolet. Silta rakennetaan raiteiden yläpuolelle. Silta rakennetaan teräksestä ja lasista. Sillan pituus tulee olemaan noin 75 m ja leveys 28m. Asemasillalle tulee kaksi liiketilaa. Asemanseudun liikenne sotkuista Rakennustyöt ovat vaikeuttaneet liikkumista aseman ympäristössä ja opastus on todettu puutteelliseksi. Vantaan vammaisneuvosto puuttui asiaan.…
Rauhanklubissa kurdi-ilta
by erkki •

Vantaan Rauhanpuolustajien Rauhanklubissa 29.4. saatiin selkoa kurdien tilanteesta. Alustajina olivat tohtori, kurdi tutkija Kristiina Koivunen ja kurdiaktivisti Welat Nehri. Kurdikysymyksen läpikotaisin tunteva kaksikko valaisi kurdien tilannetta. Kurdithan, vaikka heitä on noin 35 milj. ovat jääneet ilman omaa valtiota kun lähi-idän rajoja on eri sotien jälkeen piirrelty. Kyseessä on kuitenkin kansa jolla on oma kieli, oma…
Vantaa yrittää nousta toimeentulohakemusten suosta
by erkki •

Toimeentulotukeen joutuvat turvautumaan yhä useammat Huonontuva työllisyys- ja taloustilanne näkyy myös toimeentulotukihakemusten määrässä. Toimeentulotuen saajat ovat Vantaalla lisääntyneet tasaista tahtia. Alkuvuonna 2013 toimeentulotukihakemukset ovat lisääntyneet 6 %. Toimentulotukipäätöksiä on tehty Vantaalla vuosittain seuraavasti: Vuonna 2010 65 440 kpl 2011 71 894 kpl 2012 72 777 kpl Vantaan sisäisen tarkastuksen raportissa kesällä 2012 todettiin, että toimeentulotukipäätöksistä…
Korson sosiaaliaseman toiminta siirretään Koivukylään
by erkki •
Vantaan kaupunki jatkaa TVO:n, Talous- ja velkaohjelman mukaisesti kuntalaisten lähipalveluiden karsimista. Heinäkuusta lähtien Korson sosiaaliaseman asiakkaat joutuvat asioimaan Koivykylässä jonka sosiaaliaseman yhteyteen palvelut siirretään. Kaupunki nimittää omassa tiedottamisessaan Korson sosiaaliaseman lopettamista palveluiden yhdistämiseksi. Yhdistämisen seurauksena korsolaisten sosiaalipalveluiden saatavuus tulee hankalammaksi. Kuluu enemmän aikaa asioimiseen ja maksaa ne lyhyetkin matkat. Osan asiakkaiden uusista kuluista joutunee kaupunki…
Vantaan asuntomessujen 2015 tontit jaettiin
by erkki •
Vantaan asuntomessujen pientalorakentajat valittu Vantaan Kivistössä vuonna 2015 järjestettävien asuntomessujen pientalotonttien tontinvaraukset on päätetty Vantaan kaupunkisuunnittelulautakunnan kokouksessa 22.4.2013. Tässä vaiheessa on valittu rakentajat messualueen 29 pientalotontille. Alueelle rakentuu sekä kivi- että puutaloja. Valitut pientalohankkeet edustavat kooltaan keskimääräisiä suomalaisia pientaloja. Myös erilaiset rakennusmateriaalit ja rakenneratkaisut pääsevät messutaloissa monipuolisesti esille. Messualueesta tulossa monipuolinen kokonaisuus Vantaan asuntomessualueelle valituissa…
YLE:n MOT: Vantaa rahoittaa puolueita runsaskätisesti
by erkki •

TV1:n MOT ohjelmassa 22.4.2013 selviteltiin joidenkin kuntien osuutta puolueitten rahoitukseen. Myöskin Vantaa oli päässyt selvitettävien listalle. Suurimpien puolueiden, Kokoomuksen, SDP:n ja Vasemmistoliiton paikallisen toiminnan rahoitus on nojannut jo kauan Vantaan kaupungin avokätisyyteen. Puolueita rahoitetaan lähinnä kahdella tavalla: Perimällä luottamushenkilöiltä puolueveroa ja tilittämällä se suoraan puolueiden kassaan. Puolueverosta kieltäytyminen on vaikeaa, vähintään kiusallista. Ja vero korottaa…
Peruskoulun lopettaneilla kovin tunku Variaan
by erkki •
Peruskoulun, 9. tai kymppiluokan lopettaneet ovat hakeneet jatko-opintoihin. Suosituin kohde oli ammattiopisto Varia. Variaan haki yhteensä 1 423 opiskelijaa. Aloituspaikkoja Variassa on kuitenkin vain 861. Lukioihin pyrki yhteensä 1291 opiskelijaa, aloituspaikkoja on 1160. Väljintä on ruotsinkielisellä puolella. Ruotsinkieliiä lukioon hakijoita oli 28 ja aloituspaikkoja 54. Ammattiopisto Varian suosituimmat opiskelulinjat olivat tekniikka ja liikenne. Eniten suosiotaan…


