Vanhemmat vastarintaan Vantaan suunnitelma Hevoshaan ja Tuomelan koulujen lakkauttamiseksi on saanut lasten vanhemmat puolustustaisteluun. Hassua sinänsä, että kuntalaisten täytyy jatkuvasti taistella lähipalvelujensa puolesta. Molemmissa tapauksissa oppilaita kouluihin riittää. Hevoshaan koulussa on n. 430 oppilasta ja Tuomelan koulussa n. 180 oppilasta. Lähikoulu merkitsee lähes poikkeuksetta lyhyempiä ja turvallisempia koulumatkoja. Koulujen läheisyys helpottaa myös vanhempien toimia kouluun…
Tapahtumat
68 vuotta Hiroshimasta
by erkki •
1945 koettiin Japanissa toisen maailmasodan loppuvaiheissa maailman ensimmäisten atomipommien tuho. Amerikkalaiset pudottivat Hiroshiman ja Nagasakin kaupunkeihin atomipommit. Arvioiden mukaan yli 150 000 ihmistä sai surmansa. Hirosiman uhrien muistoa tuhoisan tapahtuman vuosipäivänä vietettiin ympäri maailmaa, myös Vantaalla. Ohessa muutama kuva Veinin Myllyllä vietetystä muistohetkestä.
Hiroshima – ei koskaan enää
by erkki •
Vantaan Rauhanpuolustajat varoittaa sodan vaaroista
by erkki •

Vantaan Rauhanpuolustajat järjestää Hiroshiman pommituksen muistotilaisuuden 6.8.2013 Tikkurilassa Veinin myllyllä. Toisen maailmasodan loppuvaiheessa amerikkalaiset pudottivat kaksi ydinpommia Japaniin. Atomipommi aiheutti välittömästi 75 000 ihmisen kuoleman. Silloiset atopommit olivat tuhovaikutuksiltaan vaatimattomia nykyisiin ydinaseisiin verrattuna. On tarpeellista edes kerran vuodessa kokoontua vastustamaan ydinaseita. Rauha on tärkein, ilman rauhaa ei meillä ole oikeastaan mitään. Ohessa Vantaan Rauhanpuolustajien tilaisuuden…
Vantaalainen työväen vappu alkoi perinteisellä kunniakäynnillä punaisten muistomerkillä
by erkki •

Vantaalaiset työväenjärjestöt aloittivat vapun vieton kokoontumalla jo perinteeksi vakiintuneella tavalla vapun päivän aamulla Vantaan Hiekkaharjuun luokkasodassa menehtyneiden muistomerkille. Tilaisuus sai paikalle myös runsaasti yleisöä. Tilaisuudessa puhunut Kati Tyystjärvi (vas.)totesi: Hyvät toverit, 95 vuotta sitten taistelun äänet taukosivat Suomessa. Pahempaa kuin taistelu oli kuitenkin vielä tulossa. Valkoinen terrori alkoi säälittä teloittaa punaisia ikään ja sukupuoleen katsomatta.…
Kuubalaisvieras Vantaalle
by erkki •

Suomessa vierailulla oleva Kuuban kommunistisen nuorisoliiton edustaja Lizette Gonzalez Garcia vierailee matkallaan myös Vantaalla. Lauantaina 27.4.2013 klo 12-15 on Tikkurilassa Ravintola Rosson kabinetissa tilaisuus jossa Lizette Gonzales kertoo Kuuban terveydenhuollon tilasta. Rosson osoite on Kielotie 12-14. Tilaisuudessa pääsemme vertaamaan rikkaan Suomen ja köyhän Kuuban tapoja järjestää terveydenhuollon palveluja. Tilaisuuden järjestäjät SKP:n Uudenmaan piirijärjestö ja Kommunistinen…
Vantaan vammaisohjelmaa käytäntöön
by erkki •

Joulukuussa 2012 hyväksyttyä Vantaan uutta vammaispoliittista ohjelmaa Wampoa edistettiin seminaarilla. 10.4.2013 järjestetty ”Kuka palkkaisi meidät?” seminaari pureutui vammaisten työllistämisen kysymyksiin. Seminaarissa kuultiin työnantajien sekä vammaisten kokemuksia. Vantaan kaupungin tervehdyksen seminaariin toi valtuuston puheenjohtaja, kansanedustaja Antti Lindtman. Lindtman totesi Vantaan vammaispoliittisen ohjelman Wampon olevan jo kolmas vammaispoliittinen ohjelma Vantaalla. Wampon viidestä keihäänkärjestä Lindtman nosti esiin erityisesti…
Asokodit ja asukkaat napit vastakkain
by erkki •
Asokodit (Suomen Asumisoikeus Oy) ja asukkaat ovat ajautuneet riitatilanteeseen. Asukkaat syyttävät Asokoteja ylivuokrien perimisestä. Suomen Asumisoikeusasukkaat ry:n puheenjohtaja Jukka Kilpi on julkaissut tilanteesta seuraavan tiedotteen: ”Lisää outoja väitteitä Asokodeista Asokotien toimitusjohtaja ja eräät hallituksen jäsenet perustelevat (HS mielipide 23.9.) yhtiön asuntojen korkeita vastikkeita sillä, että Asokotien nettotuloksesta katetaan lainojen lyhennykset. Jokainen kirjanpitoa tunteva tietää kuitenkin,…
Vantaalla pyrkimässä 642 ehdokasta valtuustoon
by erkki •
Vantaalla on asetettu yhteensä 642 ehdokasta lokakuun kunnallisvaaleihin. Lähes kaikki Suomessa rekisteröidyt puolueet ovat asettaneet ehdokkaita. Ainoastaan Köyhien asialla rp. ja Vapauspuolue rp. eivät ole asettaneet ehdokkaita Vantaalla. Asukkaiden Vantaa listan numerot 507 – 516 Asukkaiden Vantaa listalta löytyvät mm.Suomen Kommunistisen puolueen ehdokkaat.
Vantaalaiset huolissaan leikkauksista
by erkki •
Tikkurilan lukion auditoriossa 3.9.2012 Vantaan kaupungin järjestämä tiedotustilaisuus kaupungin talouden tasapainottamis- ja velkaohjelmasta veti salin täyteen kuulijoita. Yleisö sai osallistua ja esittää kysymyksiä minuutin pituisina puheenvuoroina. Useimmat puheenvuoron käyttäjät olivat huolissaan tasapainottamis- ja velkaohjelmaan sisältyvistä leikkauksista. Ohjelmaa kuvaisikin paremmin nimi: Vantaan leikkausohjelma. Puheenvuoroissa varoiteltiin mm. ennaltaehkäisevien menojen leikkauksien johtavan myöhemmin vielä suurempiin menoihin. Monet palvelusupistukset…



