Tag Archive for korruptio

Korruptiokupla puhkesi Vantaalla

Entiselle kaupunginjohta Jukka Peltomäelle vankeustuomio Kunnallishallinnossa esiintyvää korruptiota ei ole aina helppo tunnistaa. Tosiasia kuitenkin on, että sitä esiintyy eri tavoin. Hyväveli verkostot junailevat asioita omaksi ja kavereidensa eduksi. Nyt kuitenkin Vantaan entisen maankäytön ja kaupunginjohtajan Jukka Peltomäen ja hänen lahjojansa arkkitehtitoimisto  Forma Futuran omistajan Leila Tuomisen oikeudenkäynti käräjäoikeudessa saatiin päätökseen. Molemmat tuomittiin ehdottomiin vankeusrangaistuksiin,…

Kaupunginhallitus keskustelee korruptiosta, entinen kaupunginjohtaja samanaikaisesti lahjusoikeudenkäynnissä

Vantaan kaupunginhallitus vastaa oikeusministeriön luonnokseen korruption vastaiseiseksi strategiaksi Vantaalla vastauksen pohdinta oikeusministeriön korruptionvastaisen startegian luomiseksi vuosille 2016-2020 osuu mielenkiintoiseen aikaan. Käydäänhän samanaikaisesti oikeuutta entistä apulaiskaupunginjohtaja Jukka Peltomäkeä vastaan. Suomea pidetään vähän korruptoituneena maana. Kuitenkin erilaisia viritelmiä esiintyy, joita voidaan pitää korruptiona. Nyt pyritään valtion taholta puuttumaan korruption ehkäisemiseen kehittämällä lainsäädäntöä. Luonnoksessa riskialueiksi on määritelty rakennusala,…

Vantaan Rauhanklubilla: Suomalainen asekauppa

Jarmo Pykälä on tutkinut asekauppaa, perustanut Suomen asevientiraportin ja julkaissut juuri Pystykorva sarjassa kirjan: Suomalainen asekauppa, rahan, vallan ja sodan ytimessä. Jarmo Pykälä on koulutukseltaan yhteiskuntatieteiden maisteri. Suomen osuus maailman asekaupasta on muutaman prosentin, mutta siitä huolimatta Suomi on tärkeä asekaupan toimija. Suomi on joissakin asetyypeissä johtava valmistaja. Asekaupasta on vähän tietoa ja sitä on…