Suomen suurin puukerrostalo Vantaalle

Vantaan asuntomessuille v. 2015 rakennetaan Suomen suurin puukerrostalo.
Rakennusliike Reponen Oy:n rakentama puukerrostalo tulee korkeimmalta kohdaltaan olemaan 7- kerroksinen.
Asuntoja puukerrostaloon tulee 181 kpl.

Vantaalle rakennettavan Suomen suurimman puukerrostalon havainnekuva. Talo valmistuu asuntomessuille vuonna 2015.

Rakennuksen alin kerros tehdään betonista ja muut kerrokset puusta. Puukerrostaloja on aiemmin rakenettu muutamia, mutta asuntomessujen julkisuudella yritetään herättää kiinnostusta isompaa puurakentamista kohtaan.
Omakotitalojen rakentaminen puusta on ja on ollut tavanomaista, mutta isompia kohteita puusta on rakennettu Suomessa melko vähän. Tähän yritetään nyt saada muutosta, TEM:n työ- ja elinkeinoministeriön tavoitteena on, että vuodesta 2015 eteenpäin joka kymmenes kerrostalo olisi puurakenteinen.

Maailman suurin puurakenteinen rakennelma Espanjan Sevillassa sijaitsevaan Metropol Parasoliin on puumateriaali toimitettu suomalaisen yrityksen toimesta. Osaamista Suomesta siis löytyy, ehkä aika alkaa olla kypsä muutokselle.
Toistaiseksi suurin Suomeen rakennettu asuinkäyttöön tarkoitettu puukerrostalo on vuoden 2011 lopussa valmistunut 5-kerroksinen Asunto Oy PuuEra Vierumäellä.

Vastaa