Tag Archive for pakolainen

Vantaalle ensimmäiset pakolaiset

Vantaalle saapuu kuluvan viikon aikana runsaat 200 pakolaista. Vastaanoton käytännön järjestelyistä vastaa yksityinen Luona Oy. Tulijat majoitetaan lentoaseman läheisyydessä oleviin Luonan tiloihin ja lisäksi tiloja on varattu muualta Veromiehenkylästä.   Luona  Luona on Suomessa ensimmäinen yksityinen toimija pakolaisten vastaanottotoiminnassa ja sen ensimmäinen vastaanottokeskus aloitti toimintansa pari viikkoa sitten Espoon Otaniemessä. Luona on osa henkilöstövuokrausta harjoittavaa Barona…

20 syyrialaispakolaista Vantaalle

Vantaan kaupunginhallitus päätti, että Vantaa vastaanottaa 20 pakolaista Syyriasta. Suomen hallitus on aiemmin päättänyt, että Suomi vastaanottaa vuonna 2014 500 syyrialaispakolaista. Tästä pakolaiskiintiöstä Vantaa päätti nyt vastaanottaa 20 pakolaista. Syyrialaisten pakolaisten vastaanoottamisesta valtio maksaa korotetun tuen pakolaisten vastaanottamisesta. Kaupungin kustannukset jäänevät varsin vähäisiksi. Kolme vuotta kestänyt Syyrian kriisi on aiheuttanut massiivisen pakolaistulvan. Syyrian sodan jaloista…

Palestiinalaisvieras Vantaan Rauhanklubilla

Vantaan Rauhanpuolustajien Rauhanklubi sarjassa 26.11.2012 oli vuorossa palestiinalaisen Saeed Amirehin vierailu. Saeed asuu Ni´lin kylässä Länsirannalla. Hän kertoi kylän elämästä, jota leimaa Israelin miehitys ja siirtokuntien rakentaminen kylän maille. Ennen Israelin tunkeutumista Ni´lin kylän pinta-ala oli 5 800 ha mutta israelilaiset ovat anastaneet kylän maita siten, että palestiinalaisilla on käytössään enää 800 ha. Voi hyvin…