Tag Archive for koulu

Vantaalaiset koulujen puolustajat marssilla lähikoulujen puolesta

Suunnitelmat Tuomelan ja Hevoshaan koulujen lakkauttausuhan takia sai vanhemmat barrikaadeille. Tiistaina 15.10. koulujen puolustajat marssivat lakkautussuunnitelmia vastaan ja kokoontuivat mielenosoitukseen Vantaan kaupungintalolle. Olosuhteet mielenosoitukseen olivat ahtaanlaiset, kaupungintalon edusta on työmaana ja sinne on pääsy kielletty. Ahtaudesta johtuen mielenosoittajat tukkivat Asematien kaupungintalon edessä. Onneksi poliisi ystävällisesti sulki liikenteen Asematielle, jotta mielenosoitus voitiin viedä turvallisesti läpi. Rytmikkäät…

Opetuslautakunta säilytti Tuomelan ja Hevoshaan koulut lakkautuslistalla

Opetuslautakunta ei piittaa asukkaiden mielipiteistä. Tuomelan ja Hevoshaan lopetuslistalla olevien koulujen puolustajat, lasten vanhemmat ja alueiden asukkaat luovuttivat opetuslautakunnan edustajille 30.9. ennen lautakunnan kokouksen alkua yli 10 000:n nimen adressin joissa koulujen lakkautuksia vastustettiin. Koulujen puolustajat ovat osoittaneet virkamiesten laskelmat osin vääriksi ja kehittäneet menoja säästäviä korvaavia toimia. Pro Tuomela- liike luovutti opetuslautakunnalle 11 kohtaisen…

Koulukamppailu tiivistyy

Asukkaiden vastatoimet laajenevat Vantaalla Tuomelan ja Hevoshaan koulujen lakkautussuunnitelmat synnyttävät yhä laajempaa vastarintaa. Asukkaiden laatimat vastaesitykset ovat vieneet opetuslautakunnan ehdotukselta pohjan. Koulujen puolustajat tulevat jättämään Tuomelan koulun puolesta kerätyn adressin opetuslautakunnalle 30.9.2013 klo 16.45. Adressissa on nimiä tällä hetkellä yli 6 000. 15.10. klo 16, tuntia ennen valtuuston kokousta, järjestetään kaupungintalon edessä suurmielenosoitus koulujen lakkauttamista…

Performanssin, laulun ja asian voimalla leikkausia vastaan

Näpit irti koulusta-liikkeen mielenilmaus 14.6. Leijan pihamaalla Pakkalassa Vantaan valtuuston valmistelukokouksen yhteydessä jätti adressin ja terveisensä vantaalaisille valtuutetuille. Näpit irti koulusta-liike järjesti näyttävän mielenilmauksen koulutoimeen suunniteltujen leikkausten torjumiseksi. Tilaisuudessa muis- tutettiin, että kysymys ei ole ainoastaan kou- tukseen kohdistuvista leikkauksista, vaan myös sosiaali- ja terveyspalveluluja kaavail- laan leikattavan. Myös vanhusten ja vammaisten palvelujen heikentäminen on…