Ruokajakelussa tungosta

Vahti ry:n ruokajakelutempaus Vantaan kaupugintalolla 3.3. vetosi Vantaan päättäjiin.
Tämänkertainenkin ruokajakelu kertoi toiminnan tarpeellisuudesta ja hädänalaisten avuntarpeesta.

Kuvan jono ei jonota kaupungintalolle vaan kiemurtelee kaupungintalon editse ruokajakeluun.

Ruokajakelu oli järjestetty Vantaan kaupungintalon edustalle juuri ennen valtuuston kokouksen alkamista. Tarkoituksena oli ruuanjakelun lisäksi vedota Vantaan päättäjiin
tilojen ja kuljetuskaluston saamiseksi ruuanjakelun järjestämiseksi.
Ruokajakelu toimi jonkin aikaa Tikkurilan Helluntaikirkon tiloissa, mutta sai lähtöpassit tammikuun lopussa.
Uutta tilaa ei ole löytynyt. Nyt vedotaankin kaupungin päättäjiin tilan osoittamiseksi ruokajakeluun joka Vantaallakin on osoittanut tarpeellisuutensa.

Valtuutettuja ei tapahtuma juuri kiinostanut.
Avoimen mikin, joka paikalla oli, ainoan valtuustoryhmien puheenvuoron käytti vasemmistoliiton ryhmäpuheenjohtaja Antero Eerola. Eerola lupasi puheenvuorossaan, että vasemmistoliitto tulee tekemään ensitilassa valtuustoaloitteen tilojen osoittamiseksi ruokajakelulle.
Muina puheenvuoron käyttäjinä kuultiin SKP:n, Kristillisdemokraattien, Vihreiden ja Keskustan eurovaaliehdokkaita. Kaikki suhtautuivat myönteisesti ruokajakeluun ja pitivät sitä nykyisessä tilanteessa tarpeellisena.
Vahti ry:n tarkoituksena oli, että juuri eurovaaliehdokkaat olisivat suorittaneet ruokajakelun, mutta elintarvikkeiden lahjoittajat kielsivät eurovaaliehdokkaiden osallistumisen. Kuitenkin paikalla olleet eurovaaliehdokkaat saivat kosketusta vaikeuksissa olevaan kansanosaan.

Ruokajakelutapahtumassa olivat mukana myös kuvassa vasemmalta SKP:n eurovaaliehdokas Tiina Sandberg, Vahti ry:n toiminnanjohtaja ruokajakelun moottori Jarno Eskelinen ja Kristillisdemokraattien eurovaaliehdokas Vahti ry:n puheenjohta Tiina Tuomela.

Ruokajakelun alkaessa tungos tiivistyi niin, että järjestyksen pitämisessä alkoi olla tekemistä.

Vastaa