17.10. vietettiin asunnottomien yön tapahtumia ympäri maata.
Vantaan tapahtumaa vietettin Tikkurilan keskustassa, Lauri Lairalan aukiolla. Tapahtumaan liittynyt paneelikeskustelu oli kadun toisella puolella kirkon auditoriossa.

Tikkurilan asunnottomien yön paneelin osanottajat pohtimassa miten asunnottomuus poistettaisiin. Erityisesti nuorten asunnottomuus on lisääntynyt viime aikoina. Nuorisotakuuseen ei sisällytetty omaa asuntoa.
Asunnottomien yön tulet sytytettiin klo 19.
Illan hämärtyessä viihdytettiin yleisöä myös erilaisella ohjelmalla. Ammattikorkeakoulu Laurean ja Stadin ammattiopiston av-viestinnän valmistamat kaksi asunnottomuutta käsittelevää lyhytelokuvaa saivat ensiesityksen tapahtuman yhteydessä. Elokuvat esitettiin kirkon auditoriossa ja Lauri Lairalan aukion esiintymislavalla. Dokumenteissa asunnottomuutta kokeneet tilittävät tuntojaan.

Ammattikorkeakoulu Laurean opiskelijat olivat valmistaneet kaksi asunnottomuutta käsittelevää dokumenttia, jotka saivat ensiesityksensä asunnottomien yön Vantaan tapahtumassa. Dokumentit nähtiin kirkon auditoriossa ja yleisötilaisuudessa Lauri Lairalan aukiolla.