Taidetta Länsimäen toimintakeskuksessa

Hakunilan kansainvälisen yhdistyksen ylläpitämässä toimintakeskuksessa järjestetään mm. suomen kielen opetusta maahanmuuttajille, suomalaisten ja maahanmuuttajien tapaamisia. Runsaasti erilaisia kursseja ja neuvontaa.

Tila soveltuu myös pienimuotoisten näyttelyiden järjestämiseen.

Uusin näyttely on latvialaisen Mark Langbeinin 17.3. avattu runsaan kahdenkymmenen teoksen näyttely. Teokset ovat taiteilijan tuoretta tuotantoa ja niinpä aiheina useissa töissä onkin muun muassa tuttuja Helsingin kantakaupungin katunäkymiä. Mukana on myös muotokuvia ja asetelmia. Näyttelyn työt osoittavat taiteilijan hallitsevan kuvataiteen tekniikkaa laajasti: mukana on grafiikkaa, akvarelleja ja öljyvärillä kankaalle tehtyjä teoksia.

Kuvataiteilija Mark Langbein uuden näyttelynsä avajaisissa Länsimäen Kansainvälisessä toimintakeskuksessa.

Mark Langbein on syntynyt Riiassa (Latviassa) vuonna 1961. Viimeisten kymmenen vuoden aikana ennen muuttoa Suomeen taiteilija on työskennellyt kuvataiteen opettajana. Mark Langbein on osallistunut useisiin kansainvälisiin näyttelyihin saavuttaen näin myös laajempaa tunnustusta. Hän on osallistunut myös Venäjän Taiteilijoiden Unionin näyttelyihin Helsingissä.

Hakunilan kansainvälisen yhdistyksen Länsimäen toimintakeskuksen osoite on Kilpakuja 1 Länsimäki.

Vastaa