Tag Archive for vaaliohjelma

SKP:n vaaliohjelma osa 2: Maksuttomat julkiset palvelut

Koulutus ja varhaiskasvatus Toimiva ja laadukas koulutus on taattava kaikille. Sipilän hallituksen koulutusleikkaukset ovat vakavasti vaarantaneet lasten oikeuden oppimiseen, nuorten mahdollisuuden hankkia ammattikoulutus tai tähdätä akateemiselle uralle. Aikuisille välttämätön uudelleenkouluttautuminen on käynyt vaikeaksi.Parempi ja laadukkaampi koulutus tuottaa yhteiskunnalle lisää sosiaalista pääomaa, joka hyödyttää kaikkia. Tarvitaan lisää päteviä opettajia, kunnolliset tilat ja toimivat maksuttomat työ- jaopiskeluvälineet.…

SKP:n vaaliohjelma osa 1: 1200 euron perusturva kaikille tarvitseville

Sipilän hallitus on määrätietoisesti romuttanut sosiaaliturvaa ja vaikeuttanut erilaisten tukien saamista.Syyksi on kerrottu kannustinloukkujen purkaminen, johon pyritään laskemalla perusturvan tasoa. Tämäon täysin väärä suunta.Köyhyys koskettaa EU:n yhteisillä mittareilla tarkasteltuna Suomessa lähes 850 000 ihmistä, joista noin100 000 on lapsia. Köyhyysrajan alle jää 199 000 eläkeläistä. On sietämätöntä, että vauraassa valtiossa on näin suuri määrä köyhiä.…