Vaunumarssi kotihoidontuen Vantaa-lisän puolesta

Äidit lapsineen ja vaunuineen olivat joukolla marssimassa Tikkurilan Sinirinnan puistosta kaupungintalolle luovuttamaan valtuustoryhmien edustajille adressia ja vetoomusta kotihoidontuen Vantaa-lisän säilyttämiseksi 1,5 – 2 vuotiaille.

Vantaan talous- ja velkaohjelman yksi säästökohde on Vantaa-lisän leikkaus 6 kk:lla, nykymallissa Vantaa-lisää maksetaan lapselle 2:n vuoden ikään asti. Velkaohjelmassa ikäraja alennettaisiin 1,5 vuoteen. Vantaa-lisän suuruus on 210,00 eur/kk.

Vaunumarssin osanottajat varoittivat valtuustoryhmien edustajia, että päätös saattaa aiheuttaa kaupungille lisäkuluja säästöjen asemesta. Paine päivähoitoon kasvaa. Päiväkotipaikan hinnaksi lasketaan 800-900 eur/kk. Myöskin toimeentulotukimenot kasvaisivat päätöksen ansiosta.
Lasten kehitykseen ja terveyteen vaikuttavista seikoista muistutettiin adressin vastaanottajia.
Leikkauksia perustellaan Vantaan suurella velkamäärällä. Velkahan on syntynyt viime vuosien mittavista investoinneista. Investointien eräänä tarkoituksena on lisätä Vantaan vetovoimaa ja houkutella uusia veronmaksajia kuntaan. Vaunumarssin mielestä myös palvelut on oltava kilpailukykyisiä. Siksi niitä ei pidä leikata.

Kaupunginvaltuusto päättää Vantaa-lisästä kokouksessaan 19.11.2012.

Vaunumarssin osanottajat valmiina lähtemään kohti kaupungintaloa.

Kaupungintalon aula oli tupaten täynnä Vaunumarssin osanottajia.

Vastaa