Suurmielenosoitus veti Rautatientorin täyteen

Hallituksen leikkauspolitiikkaa vastustava mielenilmaus lähetti hallitukselle selkeän viestin: Ehdotetut naisvaltaisten ja vyorotyöntekijöiden palkanalennukset on peruttava.

Asioiden ratkaiseminen sopimalla, ei pakkolaieilla, oli selkeä vaatimus. Hallituksen on peruttava suunnitelmansa.

SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly ilmoitti, että SAK ei tule hyväksymään hallituksen esittämiä palkanalennuksia, sunnuntai- ja ylityökorvausten leikkauksia.
Jollei hallitus peräänny on edessä vakava työtaistelujen uhka.

Jo tällainen päivän osan työntekijöiden mielenilmaus lähes pysäytti Suomen. Työntekijät ovat siis tuotannon ja palveluiden tärkein osanen. Kohdeltakoon ja maksettakoon heille sen mukaan.

Hallitus on tyystin unohtanut pääoman omistajat talouskurimuksen nostamisessa.
Esimerkiksi hallituksen esitys yritysten sosiaaliturvamaksun alentamisesta toisi yrityksille noin 800 miljoonan maksuhelpotuksen. Esimerkiksi Helsingin pörssiin listattujen yritysten maksamat osingot ovat “huonoista ajoista” huolimatta kasvaneet. Helsingin pörssiin listtattujen yritysten maksama osinko on luokkaa 10 mrd. Jos yrityksillä tosiaan on hinnoitteluongelmia niin kuin julkisuudessa vatkuvasti väitetään, niin puolitetaan nämä osingot niin saadaan 5 000 miljoonaa käytettäväksi kilpailukyvyn kohentamiseen. Ja omistajat saisivat vieläkin hyvät osingot.

Ennen kello yhtätoista lähikadut täyttyivät mielenilmaukseen osallistujista.

Ennen kello yhtätoista lähikadut täyttyivät mielenilmaukseen osallistujista.

Ilmapalloja, plakaatteja ja ennenkaikkea ihmisiä mielenilmauksessa 18.9.2015 Rautatientorilla Helsingissä. Hallitukselta vaadittiin uusia neuvotteluja taloustilanteen ratkaisemiseksi.

Ilmapalloja, plakaatteja ja ennenkaikkea ihmisiä mielenilmauksessa 18.9.2015 Rautatientorilla Helsingissä. Hallitukselta vaadittiin uusia neuvotteluja taloustilanteen ratkaisemiseksi.

Miekkari 18.9.2015 8

Vastaa