Kehärata aloitti, niin alkoi maksaminenkin

Kehärata käyttöön 1.7.2015

Lähes 800 miljoonaa eur. maksanut Kehärata otettiin käyttöön monin menoin heinäkuun ensimmäisenä päivänä.
Kehäradan kokonaishinnasta kolmanneksen maksaa Vantaa, eli vantaalaiset veronmaksajat. Vantaalaisten osuudeksi tulee noin 255 milj. eur.
Vantaan osuus on rahoitettu ottamalla velkaa. Kehäradan lainoittaminen muun lainanoton lisäksi on nostanut Vantaan velan konaismäärän yli 1 000 miljoonan euron.
Kehäradan rakentamiseen osallistuminen on vaikuttanut Vantaan talouteen monin tavoin, muita investointeja on jouduttu karsimaan, jopa palveluihin on jouduttu puuttumaan, tietysti heikentämällä niitä.

Nyt alkaa vantaalaisten vuosia kestävä urakka Kehäradan maksamisessa. Pelkkää nauttimista ei siis Kehäradalla ajelu ole.

Kehäradan on arvioitu tuovan Vantaalle myös hyötyjä. Radan rakentaminen vaikuttaa mm. Kivistön rakentamiseen. Alun perinhän oli tarkoitus jatkaa Martinlaakson rataa Kivistöön asti, jolloin se pulma olisi ratkaistu, silloisen arvion mukaan 60 miljoonan kustannuksilla.
Mutta uusia suunnitelmia keksittiin, junayhteys lentokentälle ja muita vaikuttavuuksia.

Aviapoliksen asema. Toukokuun lopulla, ennen Kehäradan käyttöönottoa testattiin pelastustoimia.

Aviapoliksen asema. Toukokuun lopulla, ennen Kehäradan käyttöönottoa testattiin pelastustoimia.

Kehäradan kaikkia asemia ei toteutettu vielä. Vantaan uusi maankäytön apulaiskaupunginjohtaja Hannu Penttilä ehtikin ensi töikseen vaatia Ruskeasannan aseman pikaista rakentamista.

Vantaan sisäiseen liikenteeseen isoja muutoksia

Elokuun 10. päivä muuttuvat Vantaan sisäisen liikenteen aikataulut valmistuneen Kehäradan takia.
Sisäisissä linjoissa tapahtuu melkoinen mullistus. Suoria yhteyksiä Helsinkiin lopetetaan ja niitä korvataan syöttölinjoilla Kehäradan asemille.
Siinä vaiheessa aletaan saada todellisia käyttäjäkokemuksia uudesta ratayhteyhdestä.

Vastaa