Kivistön jäteimuri

Viime vuonna Vantaan kaupunginvaltuustossa käytiin keskustelu Kivistön kaupunginosan asuntomessualueelle rakennettavasta kotitalousjätteiden keskitetystä putkikeräysjärjestelmästä. Keskustelu laajeni pohdinnaksi asuntoneliön kohtuuhinnasta, ja siitä minkälaista varustelutasoa uuteen asuntoon voidaan vaatia niin, että asumiskustannus olisi vielä siedettävä.

Samassa kokouksessa Vantaan valtuusto päätti perustaa Kivistön Putkijäte Oy –nimisen tytäryhtiön toteuttamaan ja ylläpitämään tätä uudentyyppistä jätejärjestelmää. Kaupunginhallitus velvoitti samalla kaikki alueelle sijoittuvat kiinteistöt liittymään järjestelmään.

Kotitalousjätteiden putkikeräysjärjestelmässä koko asuntoalueen kotitalouksien roskapussit ”imuroidaan” maanalaista putkistoa pitkin yhteen pisteeseen, josta ne kuljetetaan kaatopaikalle.

Vantaan Kivistössä järjestetään asuntomessut tulevana kesänä, ja asukkaat pääsevät muuttamaan alueen pientaloihin elokuussa. Putkikeräysjärjestelmä on toteutettu tässä vaiheessa asuntomessujen pientaloalueella. Alueelle pientaloja rakentaneet tai rakennuttaneet ovat nyt yllättyneitä jätehuollon kustannuksista alueella. Kivistön Putkijäte Oy:n hinnoittelun mukaan tässä vaiheessa jokainen alueen kiinteistö maksaa 4500 euroa liittymämaksuna, ja asuntokohtainen kuukausittainen käyttömaksu määräytyy asunnon neliömäärän mukaan ja tulee suurimmillaan olemaan noin 500 euroa per kuukausi.

 

Kivistössä ollaan nyt sen perimmäisen kysymyksen äärellä; mitä kaikkia hienouksia asuntoihin halutaan ja mitä mistäkin uudesta innovaation tuotoksesta ollaan valmiita maksamaan? Hyvin monet mahdolliset nykytekniikan sovellukset helpottavat ihmisen arkipäivää, mutta mitä ”helpommaksi” asukas elämänsä haluaa järjestettävän – ja insinöörin tieto-taito riittää nykyään paljoon – sitä enemmän siitä pitää maksaa.

Pientalojen asukkaat ovat laskeneet, että tämän uuden menetelmän pelkällä liittymismaksulla voitaisiin kattaa saman jätehuollon kustannukset jopa 30 vuotta jos keräys hoidettaisiin perinteisellä tavalla HSY:n nykytaksojen mukaisesti.

Kun asumisen korkeaa hintaa kauhistellaan, lienee syytä pohtia, mitä kaikkea kohtuuhintaiseen asumiseen voidaan sisällyttää.  Asia on Kivistön pientaloalueen tulevien asukkaiden toimesta selvittelyssä.

Vastaa