Pääministeri Katainen on kutsunut koolle seminaarin pohtimaan talouskysymyksiä, etsimään yhteistä näkemystä Suomen kestävästä taloudesta ja työllisyydestä.
Seminaari järjestetään 26.8.2013 Tiedekeskus Heurekassa Vantaalla.
Seminaarista niukasti tietoa saatavilla
Seminaarista löytyy varsin niukasti tietoa, esimerkiksi pääministerin kanslian sivuilta ei mainintaa tilaisuudesta löydy.
Tähän puolisalaiseen seminaariin on julkisuudessa esiintyneiden tietojen mukaan kutsuttu puolueiden edustajat, siis eduskuntapuolueiden edustajat, työmarkkinajärjestöjen edustajat ja taloustutkimuslaitosten edustajat.
Korpilammen hengessä kokoonnnutaan etsimään heurekaa!
Myös kansalaiset kiinnostuneita seminaarista
Seminaarin aiheet ja mahdolliset tulokset koskettanevat erityisesti tavallisia kansalaisia, heidän rahapussillaan tullaan todennäköisemmin käymään, heidän palvelujaan leikattaneen, heidän eäkeikäänsä nostettaneen.
Suunnitteilla onkin Korpivaellus Heurekaan viemään terveisiä seminaarin osanottajille. asukkaidenvantaa.fi palaa Korpivaellukseen palstallaan pikaisesti.