Vantaan ratikan rakentaminen vauhtiin

Vantaan ratikan rakentaminen lähtee vauhtiin valtuuston hyväksyttyä uuden kustannusarvion. Rakentamisen kustannus on noussut 100 miljoonaa aikaisemmasta arviosta. Kokonaishinta tulee olemaan 750 miljoonaa, jjosta Vantaan osuus 540 miljoonaa. Kustannukset ovat nousseet huomattavasti yleistä inflaatiota nopeammin, mitä voi ihmetellä. Rakentaminen näkyy Tikkurilan keskustassa ja haittaakin elämää Tikkurilassa liikenteen katkaiseminen Kielotieltä haittaa Tikkurilan läpiajoliikennettä ja viivästyttää muita rakennushankkeita.…

Mistä tätä maata johdetaan?

Helsingin Sanomien artikkelissa 26.8.2025 Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n puheenjohtajan Jyri Häkämiehen eläkkeellesirtymisestä, EK:n hallituksen puheenjohtaja Aaro Cantell kertoo hyvin avoimesti EK:n sekaantumisesta valtakunnan politiikkaan. Yleensähän asia kiistetään, vaikka kaikkihan sen tietävät. Nykyinen Orpo-Purran oikeistuhallitus onkin toteuttanut oikein liukuhihnalta EK:n vaatimuksia. Yhtiöiden ja suurituloisten verojen alennukset. Lukuisia muutoksia työmarkkinoilla, lakkorajoituksia, työttömyyskorvausten leikkauksia, paikallisen sopimisen lisääminen, lottamusmiesten aseman…

Hiroshiman pommituksesta 80 vuotta, Vantaalla muistettiin uhreja

Kuudes elokuuta 1945 USA pudotti atomipommin Hiroshiman kaupunkiin Japaniin. 70 000 ihmistä kuoli välittömästi ja saman verran pommituksesta saamiinsa vammoihin ja säteilyyn. USA jatkoi japanilaisten tuhoamista pudottamalla toisen atomipommin Nagasakiin elokuun yhdeksäntenä, lähes yhtä tuhoisin seurauksin. Ydinaseet ovat maailman suurin aseellinen uhka ja ne pitäisi mahdollisimman pian tuhota. Sen sijaan ydinaseiden käytöllä uhkaillaan tänäkin päivänä.…

Korppi nousee kohta siivilleen

Tikkurilan aseman tuntumassa oleva Carl Albert Edelfeltin aukio alkaa valmistua. Valmistumista viivästytti aluetta urakoineen yrityksen konkurssi. Alueen katseenvangitsijaksi tulevaa valtavaa Korppi veistosta valmistellaan aukiolla. Korppi nostetaan jo aukiolla olevan kierrätystiilistä muuratun jalustan päälle. Korppi veistoksen ovat toteuttaneet taiteijapariskunta Teija ja Pekka Isorättyä. Teos ei ole pelkästään katsottavaksi, vaan Korpin valtavat siivet tuovat myös suojaa sateelta…