Monthly Archives: syyskuu 2013

Opetuslautakunta säilytti Tuomelan ja Hevoshaan koulut lakkautuslistalla

Opetuslautakunta ei piittaa asukkaiden mielipiteistä. Tuomelan ja Hevoshaan lopetuslistalla olevien koulujen puolustajat, lasten vanhemmat ja alueiden asukkaat luovuttivat opetuslautakunnan edustajille 30.9. ennen lautakunnan kokouksen alkua yli 10 000:n nimen adressin joissa koulujen lakkautuksia vastustettiin. Koulujen puolustajat ovat osoittaneet virkamiesten laskelmat osin vääriksi ja kehittäneet menoja säästäviä korvaavia toimia. Pro Tuomela- liike luovutti opetuslautakunnalle 11 kohtaisen…

Vantaalla kapinoidaan

Vantaalla käydään jälleen kamppailuja kunnallisten palveluiden säilyttämisen puolesta. Näitä kapinoinnin aiheita – ja kapinoita – kyllä tulee Vantaalla riittämään jatkossakin. Kaupungin ensi vuoden tulo- ja menoarviossa on jälleen mukana leikkauksia, jotka sisältyvät Vantaan valtuuston viime vuonna hyväksymään Talouden tasapainottamis- ja velkaohjelmaan (TVO). Sivistystoimen alalla tuo leikkausohjelma merkitsee toimialan määrärahojen vuosittaisen kasvun – vuoteen 2016 asti…

Koulukamppailu tiivistyy

Asukkaiden vastatoimet laajenevat Vantaalla Tuomelan ja Hevoshaan koulujen lakkautussuunnitelmat synnyttävät yhä laajempaa vastarintaa. Asukkaiden laatimat vastaesitykset ovat vieneet opetuslautakunnan ehdotukselta pohjan. Koulujen puolustajat tulevat jättämään Tuomelan koulun puolesta kerätyn adressin opetuslautakunnalle 30.9.2013 klo 16.45. Adressissa on nimiä tällä hetkellä yli 6 000. 15.10. klo 16, tuntia ennen valtuuston kokousta, järjestetään kaupungintalon edessä suurmielenosoitus koulujen lakkauttamista…

Asunnottomien yön Vantaan tapahtuman valmistelut hyvässä vauhdissa

17.10. vietetään perinteistä Asunnottomien yötä. Vantaan tapahtuman valmistelut ovat hyvässä vauhdissa. Tapahtuman päätapahtuma on Tikkurilan keskustassa Lauri Lairalan aukiolla. Tapahtumaan liittyvä lyhytelokuvien esitys ja paneelikeskustelu on läheisessä Tikkurilan kirkon auditoriossa. Laurea ammattikorkeakoulu mukana tiiviisti valmisteluissa. Laurean opiskelijat ovat jo usean vuoden ajan osallistuneet Asunnottomien yön tapahtumaan Vantaalla. Tämän vuoden tapahtumaan Laurean opiskelijoiden toimesta valmistuu kaksi…

Vantaa pani yksiöitä myyntiin, miten käy vuokralaisten

Vantaan kaupunginhallitus päätti myydä noin 100 kaupungin omistamaa yksiötä. Päätttäessään myyntiehdoista kaupunginhallitus perui aikaisemman päätöksensä vuokralaisen aseman turvaamisesta. Vuokralaisen turvan säilyttäminen olisi kaupunginhallituksen mielestä haitannut myyntiä. Aiemman päätöksen mukaan ostajan olisi pitänyt turvata vuokralaisen asuminen kahdeksan vuoden ajan pitämällä vuokra enintään keskimääräisenä Vantaan alueen aravavuokran suuruisena. Tämä vuokralaisen turva uhrattiin markkinoiden alttarille. Myytäviä asuntoja tarjotaan…

Myyrmäki-liike haki tukea Myyrmäen näyttämölle

Haki 30 000 sai 15 000 euroa. Myyrmäki-liike, verkostomaisesti toimiva asukasliike, Myyrmäen näyttämö ry:n asialla. Myyrmäki-liike, jonka yksi tärkeimmistä projekteista on Myyrmäki näyttämö, kääntyi kaupungin puoleen saadakseen avustusta näyttämön tilavuokriin. Tilan vuokra on 55 728 eur vuodessa. Avustusta haettiin siis 30 000 eur eli reilua puolta vuokrakustannuksista. Kaupunginhallitus päätti myöntää 15 000 euron kerta-avustuksen vuokrakuluihin.…

Vantaan edustushuvila maan tasalle

Tikkurilassa sijaitseva Vantaan edustushuvila maan tasalle. Jo jonkun aikaa käyttökiellossa ollut Vantaan edustushuvilaa Åvikiä Tikkurilassa puretaan parhaillaan. Edustushuvilan paikka on Tikkurilan keskustassa Keravan joen törmällä kauniilla paikalla. Kysymys kuuluukin: Mitä Åvikin tilalle? Paikka olisi mitä parhain julkiseksi tilaksi, näköalakahvila, kokous- ja kerhotiloja. Nyt olisi kaupunkilaisilla hyvä mahdollisuus tehdä kaupungille ehdotuksia. Rakennuksen kaluston poistossa ei ole…

Pro Tuomela valtuustoryhmien puheilla

Tuomelan koulun puolustajat ottivat infoonsa tulevat Vantaan valtuutetut vastaan näyttävällä tunnuksella kaupungintalon edustalla Tikkurilassa 12.9. Kaupugintalon aulassa valtuustoryhmien edustajat ottivat vastaan pro Tuomelan lähetystön, joka jätti argumenttinsa valtuustoryhmille. Tuomelan koulun puolustajat ovat tehneet perusteellisen selvityksen koulun säilyttämiseksi. Selvityksessään Tuomelan puolustajat osoittavat, että Tuomelan koulun lakkauttaminen ei tuo kaupungille kokonaissäästöä. Toiseksi koulun puolustajat osoittavat, että ympäristön…

Vantaan nuorisovaltuuston vaalit marraskuussa

Nykyisen nuorisovaltuuston toimikausi päättyy 31.12.2013. Uuden marraskuussa valittavan nuorisovaltuuston toimikausi kestää kaksi vuotta 2014-2015. Ehdokkaaksi voivat asettua kaikki 1995-2000 syntyneet vantaalaiset nuoret. Ehdokashakemus on palautettava 30.9. mennessä Vantaan nuorisopalveluihin, os. Kielotie 20 C 01300 Vantaa. Ehdokashakemuksia on toimitettu myös vantaalaisiin oppilaitoksiin. Sen voi myös tulostaa netistä osoitteesta: www.vantaa.fi/nuorisovaltuusto. Toivottavasti nuoret innostuvat kuntapoliitiikasta ja näyttävät vanhoille…

Terveydenhoidon ammattilaiset vetoavat SOSTERIIN

Viisi terveydenhoidon ammattilaista, kaksi sairaanhoitajaa, kaksi lääkäriä ja yksi sosiaalityöntekijä ovat lähettäneet terveys- ja sosiaalilautakunnalle vetoomuksen. Vetoomuksessa osoitetaan riittävän varhaisen hoidon taloudellisuus. Samalla he varoittavat terveydenhoidon supistusten ja viivyttelyn vaaroista. Vetoomuksessa asetaan myös kyseenalaiseksi suunniteltujen leikkauspäätösten perusteena käytetyt mittarit. Imatran kaupunki, joka päätti panostaa varhaiseen perusterveydenhoitoon huomasi varsin nopeasti sen tuovan säästöjä. Vantaalaisten päätäjien kannattaisi…