Tag Archive for torikokous

Helsinki occupy-liikkeen kimpussa

Helsingin kaupungin rakennusvirasto on häätämässä Occupy Helsinki -liikettä 3.5.2012 Kansalaistorilta. Occupy Helsinki on osoittanut mieltään viime lokakuusta lähtien Kansalaistorilla. Rakennusvirasto ei salli enää vapaata kansalaistoimintaa Kansalaistorilla. Helsingin kaupunki on tulkinnut omavaltaisesti ja lakien vastaisesti kokoontumis- ja mielenosoitusoikeutta. Occupy Helsinki päätti siirtää mielenosoitustaan satakunta metriä Kiasman suuntaan. Avoin mikki avattiin välittömästi. Helsingin kaupunginvaltuutettu Yrjö Hakanen antoi…

Vaihtoehtoinen itsenäisyyspäivä Tikkurilassa

Innoitus torikokousten järjestämiseen myös Vantaalla sai alkunsa Helsingin Narinkkatorilla 15.10. järjestetystä torikokouksesta, jossa sadat ihmiset uskaltautuivat käyttämään puheenvuoroja yhteiskunnan kipukohdista. Viisi tuntia putkeen jatkuneen avoimen mikin tapahtuman ensimmäisiä puheenvuoroja käytti koulunkäyntiavustaja Kevin Gibbs Korsosta. Seuraavalla viikolla Helsingissä päätettiin perustaa pysyvä avoin mielenosoitus vanhojen makasiinien raunioille, Sanomatalon ja Eduskuntatalon muodostamien vallan symbolien väliin. Kun tieto levisi,…