Tag Archive for sote

SKP:n vaaliohjelma osa 7:

VAIHTOEHTO JULKISTEN PAlVELUJEN LEIKKAAMISELLE JA YKSiTYISTÄMISELLE Yksityiset yhtiöt ja pääomasijoittajat hakevat lisää markkinoita ja liikevoittoja terveys-, sosiaali- ja muista peruspalveluista. Sille on avattu tietä hallitusten ja kuntien päätöksillä leikata ja kilpailuttaa julkisia palveluja. Eriarvoisuus kasvaa ja sosiaalisten perusoikeuksien toteutuminen on tänäänkin luokkataistelun kysymys. Julkisissa johtotehtävissä olevien osalta on aloitettava keskustelu esimerkiksi kohtuuttoman suurista palkoista ja…

Sote-uudistus hylättävä

Sote-uudistuksen vaikutuksista kuntatalouteen saadaan tänään tietoa, kun hallitus luovuttaa eduskunnalle lakiesityksensä sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä. Rahoitusmallin yksityiskohdat selviävät viimeistään ensi vuoden helmikuussa, kun rahoitusta pohtinut työryhmä saa työnsä päätökseen.    Suomen kommunistinen puolue katsoo, että ehdotettu järjestämislaki romuttaisi julkisten hyvinvointipalvelujen järjestämisen keskeiset perusteet, joihin kuuluu peruspalvelujen järjestäminen mahdollisimman laajasti lähipalveluina SKP katsoo, että ehdotettu järjestämislaki…