Koivukylään uusi kirjasto, Mikkolassa kirjaston lopetus

Kuntalaisten tasaveroinen kohtelu kyseenalaista
Koivukylään suunnitellaan uutta kirjastoa vuoteen 2016 mennessä. Uudelle kirjastolle ollaan varaamassa tiloja uudesta suuresta kauppakeskus- ja toimistohankkeesta. Koivukylän nykyinen kirjasto on toiminut 30 vuotta Koivukylän ostoskeskuksessa. Varmasti uudistamisen tarvetta on. Hanke on siis koivukyläläisille iloinen asia.

Koivykylään uusi kirjasto vuonna 2016. Kirjastoa suunnitellaan uuteen kauppa- ja toimistokeskukseen, joka noussee nykyisen kirjaston naapuriin.

Samaan aikaan ollaan mikkolalaisilta lopettamassa alueen kirjastoa Vantaan talous- ja velkaohjelman TVO seurauksena. Näiden kahden hankkeen yhteydessä joutuu miettimään kuntalaisten tasa-arvoista kohtelua. On hyvä, että Vantaallakin on eri tyyppisiä asuntoalueita. Ovatko kaikki kuntalaiset oikeutetut samantapaisiin lähipalveluihin? Kaikkihan maksavat veronsa samalla tavalla.

Vastaa