Vuoden 2018 vappuaamua sävyttivät 100 vuoden takaiset muistot luokkasodasta.
Vantaalaiset työväenjärjestöt kunnioittivat yhteisellä käynnillään luokkasodassa 1918 surmansa saaneiden muistoa.

Juhlapuheen vakaumuksensa puolesta kaatuneiden punaisten muistomerkillä piti Vantaan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Antti Lindtman:

Arvoisat läsnäolijat,
hyvät ystävät,

Haluan Vantaan kaupunginvaltuuston puheenjohtajan ominaisuudessa toivottaa teidät kaikki lämpimästi tervetulleiksi tähän tärkeään muistotilaisuuteen. Vappumelskeen keskellä on hyvä pysähtyä myös vakavien ja tärkeiden asioiden pariin.

Viime vuonna juhlimme upean Suomen satavuotiasta taivalta. Itsenäistymiselle oli luotu pohjaa jo vuosikymmeniä, mutta viimein itsenäisestä valtiosta tehtiin totta vuonna 1917. Sadan vuoden tarina on tarina siitä, miten Suomi nousi luottamusta ja yhteistyötä vaalien takapajuisesta maasta maailman vauraimpien ja onnellisimpien kansakuntien joukkoon. Matkan varrelle mahtuu kuitenkin myös armottoman vaikeita ja kipeitä kohtalonhetkiä.

Heti itsenäistymisen jälkeen Suomelle tapahtui pahinta, mitä kansakunnalle voi tapahtua. Kansakunta jakautui ja ihmiset alkoivat taistella toisiaan vastaan. Vuoden 1918 sota ja sen jälkeinen raakuuksien aika ovat suomalaisen yhteiskunnan karmea tapahtumasarja, jonka syvällinen käsittely on vienyt valtavasti aikaa, eikä ole vieläkään täysin ohi.

Lyhyen sodan jälkeinen raakuuksien, väkivallan ja teloitusten aika on jäänyt erityisen painavasti kansakunnan syvämuistiin. Valtava määrä viattomia ihmisiä kuoli teloituksissa, mutta myös puhtaasti nälkään ja sairauksiin useilla vankileireillä.

Tikkurilan alueella käytyjen taisteluiden ja teloitusten yksityiskohdat ovat monelta osin jääneet hämäränpeittoon. Tapahtumista puuttuu vielä selkeä kokonaisesitys, jossa kaikki tiedon sirpaleet olisi koottu yhteen. Esimerkiksi tähän hautaan haudattujen ihmisten nimistä ja kohtaloista ei ole saatu täyttä varmuutta. Esitänkin tässä yhteydessä toiveen, että kokonaiskuvan hahmottaminen olisi vielä mahdollista ja kaikki yksityiskohdat pengottaisiin toden teolla läpi nykytutkimuksen valossa.

Hyvät ystävät,

Sisällissodan jälkeinen ilmapiiri ei sallinut hävinneen osapuolen surra tai kunnioittaa surmansa saaneita. Kansakunta alkoi kuitenkin vähitellen kerätä rivejään ja ilmapiiri lieventyi 1930-luvun jälkipuoliskolla. Tie oli kivinen, mutta sovinto nähtiin mahdollisuutena.

Osoituksena ilmapiirin lientymisestä oli se, että Talvisodan jälkeen armeijan ylipäällikön aloitteesta vietettiin koko maassa ensimmäisen kerran 19.5.1940 sodassa kaatuneiden sankarien ja kaikkien murroskautena 1918 molemmin puolin vakaumuksensa puolesta henkensä uhranneiden muistopäivää.

Vuoden 1918 tapahtumien jälkeinen eheytymisprosessi on kokonaisuudessaan esimerkki siitä, että syviä haavojakin voidaan ajan saatossa parantaa. Se ei tapahtunut itsestään, vaan vaati todellisia tekoja, vuoropuhelua ja vastaantuloa kaikilta osapuolilta.

Kaikista tärkeintä oli, että kansanvaltainen – demokraattinen – järjestelmä voitti. Sen pohjalle voitiin rakentaa kaikki yhteistyö ja vuoropuhelu. Tärkeää oli myös se, että ennen Toista maailmansotaa Suomessa tehtiin useita konkreettisia päätöksiä eriarvoisuuden kitkemiseksi ja tasa-arvon parantamiseksi. Ne loivat uskoa ja toivoa tulevasta.

Hyvät ystävät,

Yhteiskunnallisen ilmapiirin parantuessa myös Helsingin maalaiskunnan valtuusto teki Toisen maailmansodan päättymisen jälkeen vuonan 1946 kauaskantoisen päätöksen, kun se päätti yksimielisesti alkaa valmistella kolmen muistomerkin pystyttämistä pitäjän kirkolle, Ruskeasannalle sekä tänne Hiekkaharjuun. Kunta oli koko ajan vahvasti mukana muistomerkkiprojektissa yhdessä seurakunnan kanssa. Asiaa oli pohjustettu laajalla rintamalla ja hyvällä yhteistyöllä, joten valmistelut etenivät rivakasti.

Tämä oli uuden supistuneen maalaiskunnan ensimmäisiä päätöksiä keväällä 1946 sen jälkeen, kun sen eteläosat oli liitetty Helsinkiin. Malmille oli noussut muistomerkki jo aiemmin vuonna 1944, joten maalaiskunnalle oli myös tärkeää saada omat muistomerkkinsä.

Mainittakoon, että asiaa valmistelevan hautatoimikunnan puheenjohtajaksi valittiin Vilho Sohkanen. Hän oli itse osallistunut Tikkurilan taisteluihin, oli ollut punavankina Suomenlinnassa ja toimi Helsingin maalaiskunnan ensimmäisenä sosiaalijohtajana vuosina 1958-1963. Hänen isänsä oli kuollut punavankina Suomenlinnan karuissa oloissa. Sohkasen tarina on osoitus yhteiskunnan uskomattomasta eheytymisestä raskaista tapahtumista huolimatta.

Muistomerkit nousivat pystyyn lopulta vuonna 1949 ja merkkien julkistustilaisuudet järjestettiin 21. elokuuta 1949.

Muistomerkit olivat käytännön esimerkki ison sovinnon rakentamisesta. Ennen muistomerkkejä haudoista olivat pitäneet huolta lähinnä yksittäiset ihmiset, mutta nyt kaupunki otti niistä vastuun. Voi sanoa, että tämä kolmen muistomerkin hanke yhdisti sekä punaisen että valkoisen puolen, kirkon ja lisäksi suomen- ja ruotsinkieliset.

Muistomerkkien pystyttämisprosessia on kuvannut seikkaperäisesti kirjoituksissaan erityisesti Aarno Tahvanainen.

Hyvät kuulijat,

Ensi vuonna tulee kuluneeksi 70 vuotta tämänkin muistomerkin pystyttämisestä. Muistomerkistä puhutaan Hiekkaharjun muistomerkkinä. Nykyään voidaan kuitenkin sanoa, että se sijaitsee nykyisellä Jokiniemen asuinalueella.

Kaupungille on tärkeää edelleen pitää huolta muistomerkeistä. Tästä osoituksena on esimerkiksi se, että muistomerkeille lasketaan seppeleet joka vuosi Itsenäisyyspäivänä ja kaatuneiden muistopäivänä.

Vuoden 2019 juhlavuoden kunniaksi voisimme ajatella, että muistomerkkejä kunnostettaisiin ja ehostettaisiin. On myös syntynyt idea, että muistomerkeille pitäisi pystyttää Infotaulut, josta selviäisi, mistä muistomerkeissä on kyse. Jälkipolvet ansaitsevat tietää, millaista historiaa näiden muistomerkkien taustalla on.

Hyvät ystävät,

Jatketaan yhteisen maamme rakentamista sovintoa ja vuoropuhelua kunnioittaen. On tärkeää tuntea historiamme kipukohdat, mutta olla myös ylpeitä siitä, että olemme päässeet niistä eteenpäin. Yhteiskunta ei kuitenkaan koskaan pysähdy. Siksi meidän on jatkuvasti pohdittava, miten lisäämme luottamusta toisiamme ja yhteiskuntaa kohtaan. Ja tämä on tehtävä demokraattista järjestelmää kunnioittaen.

Näillä sanoilla haluan omasta ja Vantaan kaupungin puolesta kunnioittaa vakaumuksensa puolesta henkensä menettäneitä ihmisiä sekä toivottaa kaikille kuulijoille hyvää vappua!