Peruskoulun lopettaneilla kovin tunku Variaan

Peruskoulun, 9. tai kymppiluokan lopettaneet ovat hakeneet jatko-opintoihin. Suosituin kohde oli ammattiopisto Varia. Variaan haki yhteensä 1 423 opiskelijaa. Aloituspaikkoja Variassa on kuitenkin vain 861.

Lukioihin pyrki yhteensä 1291 opiskelijaa, aloituspaikkoja on 1160. Väljintä on ruotsinkielisellä puolella. Ruotsinkieliiä lukioon hakijoita oli 28 ja aloituspaikkoja 54.

Peruskoulun päättäneiden joukossa Tikkurilan lukio on lukioista toiseksi suosituin, Martinlaakson ollessa suosituin. Kuvassa Tikkurilan lukion koulurakennus joka on valmistunut vuonna 2002. Tikkurilan lukio on yksi Suomen suurimmista, yli tuhat oppilasta ja noin 60 opettajaa.

Ammattiopisto Varian suosituimmat opiskelulinjat olivat tekniikka ja liikenne. Eniten suosiotaan kasvattivat kuitenkin sosiaali- ja teveysala sekä matkailu ja ravitsemus.

Jokaiselle peruskoulun päättäneelle pyritään löytämään jatko-opintopaikka vaikka haetut ja olemassa olevat aloituspaikat eroavatkin toisistaan.

Vastaa