Tag Archive for lähipalvelut

Sote-uudistus hylättävä

Sote-uudistuksen vaikutuksista kuntatalouteen saadaan tänään tietoa, kun hallitus luovuttaa eduskunnalle lakiesityksensä sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä. Rahoitusmallin yksityiskohdat selviävät viimeistään ensi vuoden helmikuussa, kun rahoitusta pohtinut työryhmä saa työnsä päätökseen.    Suomen kommunistinen puolue katsoo, että ehdotettu järjestämislaki romuttaisi julkisten hyvinvointipalvelujen järjestämisen keskeiset perusteet, joihin kuuluu peruspalvelujen järjestäminen mahdollisimman laajasti lähipalveluina SKP katsoo, että ehdotettu järjestämislaki…

Opetuslautakunta säilytti Tuomelan ja Hevoshaan koulut lakkautuslistalla

Opetuslautakunta ei piittaa asukkaiden mielipiteistä. Tuomelan ja Hevoshaan lopetuslistalla olevien koulujen puolustajat, lasten vanhemmat ja alueiden asukkaat luovuttivat opetuslautakunnan edustajille 30.9. ennen lautakunnan kokouksen alkua yli 10 000:n nimen adressin joissa koulujen lakkautuksia vastustettiin. Koulujen puolustajat ovat osoittaneet virkamiesten laskelmat osin vääriksi ja kehittäneet menoja säästäviä korvaavia toimia. Pro Tuomela- liike luovutti opetuslautakunnalle 11 kohtaisen…

Kuntauudistus, kenelle ja miksi?

Kuntauudistus sai taas vettä myllyyn, erityisesti pääkaupunkiseudulla, kun kuntaministeri Henna Virkkunen julkisti suunnitelman pääkaupunkiseudun kuntarakenteesta. Kuntien lukumäärää ollaan koko Suomessa karsimassa kovalla kädellä. Kuntaministeri Virkkusen mukaan pääkaupunkiseudulle muodostettaisiin neljä kuntaa nykyisten kolmentoista sijaan. Uudistuksen lähtökohdat ja tavoite ovat enemmän tai vähemmän epämääräiset. Kuntien päätehtävä on hoitaa asukkaidensa lähipalvelut: Terveydenhoito vaativimpaa hoitoa lukuun ottamatta, sosiaalipalvelut, koulupalvelut…

SKP:n kunnallisvaaliohjelma 2012

Tekoja lähipalvelujen puolesta – Äänestä vastalause leikkauspolitiikalle Valitaanko leikkauslistat vai teot peruspalvelujen hyväksi. Nämä ovat kuntavaalien päävaihtoehdot. Saavatko Jyrki Kataisen hallitus ja kuntien valtapuolueet jatkaa kunnallisten palvelujen leikkaamista, kilpailuttamista, yksityistämistä ja vallan keskittämistä – vai otetaanko suunta demokraattisiin hyvinvointikuntiin. Toimitaanko asukkaiden vai markkinoiden ehdoilla? Suomen kommunistisen puolueen ehdokkaat ovat sitoutuneet tekoihin kunnallisten lähipalvelujen ja lähidemokratian…