Tag Archive for kehärata

Vantaan bussilinjasto uusittiin

Vantaan bussilinjasto uusittiin 10.8. merkittävästi. Vantaalla liikennöivät HSL:n linja-autot saivat kolminumeroiset luvut. Uuden opettelemisessa menee jonkin aikaa. Joitakin uudistus saattaa hyödyttää, toisten arkeen uudistus ei kenties vaikuta juuri millään lailla. Uudistus vaikuttaa kuitenkin haittaavan varsin monen kulkijan arkea. Bussireittejä on muutettu ja joitakin linjoja on lakkautettu kokonaan. Vaarana onkin alueiden eriarvoistuminen. Heinäkuussa avattuun Kehärataan on laitettu paljon…

Kehärata aloitti, niin alkoi maksaminenkin

Kehärata käyttöön 1.7.2015 Lähes 800 miljoonaa eur. maksanut Kehärata otettiin käyttöön monin menoin heinäkuun ensimmäisenä päivänä. Kehäradan kokonaishinnasta kolmanneksen maksaa Vantaa, eli vantaalaiset veronmaksajat. Vantaalaisten osuudeksi tulee noin 255 milj. eur. Vantaan osuus on rahoitettu ottamalla velkaa. Kehäradan lainoittaminen muun lainanoton lisäksi on nostanut Vantaan velan konaismäärän yli 1 000 miljoonan euron. Kehäradan rakentamiseen osallistuminen…

Vantaan sisäinen liikenne mullistuu 10. elokuuta

Uudet reittikartat jaettiin koteihin Kehäradan käyttöönotto muuttaa Vantaan sisäisen liikenteen. Kehäradan liikenne alkaa 1.7. mutta bussireitit ja aikataulut muuttuvat 10.8. Kehäradan junat saavat tunnukset P ja I. P liikennöi myötäpivään ja I vastapäivään. Molempien junien vuoroväli päiväsaikaan arkisin ja lauantaisin on kymmenen minuuttia, iltaisin ja sunnuntaisin vuoroväli on 15 minuuttia. Myöhään illalla ja varhain aamulla…

Asukkaiden yhteistyöllä uudenlainen asema Myyrmäkeen

Myyrmäen asema on remontoitu osana Kehäratahanketta. Asukkaiden mukanaolo synnytti viihtyisän ja taiteellisen tilan. Uuden aseman avajaisia vietetään 20.3. klo 13 alkaen. Aseman sisätilat on remontoitu ja sisäseinille on toteutettu Suomen suurin julkiseen rakennukseen tehty katutaidemuraali. Asemalle tulee julkinen piano, jota kuka tahansa voi soittaa. Aseman viihtyvyyttä lisää myös uusi monipuolinen kahvila sekä laitureille vievät liukuportaat…

Vantaan talousarvio 2015 ei sisällä yllätyksiä

Kaupunginjohtaja Kari Nenonen esitteli Vantaan talousarvion 2015 ja taloussuunnitelman vuosille 2015-2018. Talousarvio 2015 ei sisällä yllätyksiä. Se nojaa vuonna 2012 hyväksyttyyn talous- ja velkaohjelmaan TVO:hon. TVO:han muistetaan kuntalaisten palveluita kurjistavana ohjelmana. Vuoden 2015 isoiksi asioiksi Nenonen nosti Kehäradan valmistumisen ja Kivistössä järjestettävät asuntomessut. Vuoden 2015 talousarvion toimintamenot ovat 1 380 miljoonaa euroa. Lopputulos arvioidaan jäävän…