Tag Archive for joukkovoima

Joukkovoimalla hallituksen leikkauspolitiikkaa vastaan

Juha Sipilän hallitus aikoo leikata miljardeja julkisista palveluista. Jos hallituksen suunnitelmat toteutuvat sellaisenaan, eniten joutuvat kärsimään kaikkein puolustuskyvyttömimmät: lapset, lapsiperheet, vanhukset. Hallituspuolueet lupasivat ennen vaaleja panostaa erityisesti koulutukseen, mutta suurimmat yksittäiset leikkaukset ovat tulossa koulutukseen. Kärsimään joutuvat niin peruskoululaiset, kuin jatko-opiskelijat lukioissa, ammatillisissa kouluissa ja yliopistoissa. Ainoa leikkausilta suojattu lohko valtion budjetissa on puolustusvoimat. Hallitus valmistelee…