Vaalit veivät ystävät Vantaan köyhiltä

Vantaan Köyhät järjestivät 12.11. tilaisuuden Koivukylän kirjaston auditoriossa. Tilaisuuteen oli kutsuttu eri puolueiden valtuutettuja saamaan eväitä tulevaan talousarviokokoukseen 19.11.
Paikalta saattoi bongata yhden nykyisen valtuutetun vasemmistoliiton Kati Tyystjärven sekä kaksi uutta valtuutettua vasemmistoliiton Minttu Sillanpään ja vihreiden Vaula Norrenan.
Vantaan köyhien vaalipaneelissa ennen kunnallisvaaleja oli paikalla ehdokkaita lähes kaikista vaaleissa mukana olleista puolueista. Tuntuukin siltä, että köyhien ongelmat eivät valtuutettuja kiinnosta, kiinnostuneita ollaan vain köyhien äänistä.
Tilaisuudessa esiteltiin eri adressi- ja kansalaisliikkeiden viime aikojen tekoja ja suunnitelmia. Kaikki suuntautuivat tavalla tai toisella Vantaan talous- ja velkaohjelman palveluleikkauksiin.
Kotihoidon tuen lakkauttaminen 1,5 – 2 vuotiailta lapsilta on synnyttänyt vastaliikkeen joka järjestää 14.11. klo 10 vaunumarssin Peltolan torin viereisestä leikkipuistosta kaupungintalolle, vaatimuksena kotihoidon tuen supistuksen peruuttaminen.
Näpit irti koululiike kertoi jo saaneensa osittaisen torjuntavoiton, kaupunginhallitus ei esitä valtuustolle alkuperäisessä leikkauslistassa ollutta 100:n kouluavustajan irtisanomista.
Sosiaali- ja terveyspalvelujen leikkauksia vastustava adressiliike esitti vakuuttavasti ajateltujen leikkausten haitallisuuden ja vaatii niiden peruuttamista.
Mikkolan kirjaston lakkauttaminen nousi myös keskusteluun. Mikkolalaisten mielestä hankkeen säästö ei perustele lakkauttamisen aiheuttamia haittoja.
Keskustelussa tuli esille useampia epäsosiaalisia jo tapahtuneita tapahtumia kuten toimeentulotuen etuuskäsittelijöiden vähentäminen, ruoka-avun lopettaminen. Ruoka-avun lopettaminen Vantaalla on ajanut vantaalaisia Myllypuron ruokajonoon.
Myöskin vaihtoehtoisia toimintatapoja Vantaan taloustilanteen hoitamiseksi palveluja leikkaamatta esitettiin. Vaihtoehtoisia tapoja on, esimerkiksi luopuminen kannattamattomista ydinvoimahankkeista, veroäyrin korottaminen ja velanmaksuohjelman uudelleenjärjestely.
Adressiliikkeet päättivät kokoontua mielenosoitukseen valtuuston budjettikokouksen yhteydessä maanantaina 19.11. klo 13 – 15 kaupungintalon edustalle Tikkurilaan, sekä vedota vielä valtuutettuihin palveluleikkausten peruuttamiseksi.

Vantaan köyhien valtuutettujen evästystilaisuuden 12.11. yleisöä.

Adressiliikkeiden edustajia Vantaan köyhien valtuutetuille suunnatussa evästystilaisuudessa.

Vastaa