Työn hinta vs.asumisen hinta?
Suomessa on työttömiä arvioitsijasta ja arviointimenetelmästä riippuen ehkä 250 000-300 000.
Avoimia työpaikkoja on noin 55 000. Asiallista on kysyä, miksi ne työpaikat eivät täyty?
Tässä on se kohtaanto-ongelmaksi nimetty mysteerio, jonka äärellä pähkäilevät monet tahot tässä maassa.
Kunnallisalan kehittämissäätiön (KAKS) tekemän kyselytutkimuksen mukaan ylvoimaisesti suurimmaksi työllistymisen esteeksi suomalaiset nimeävät haluttomuuden muuttaa pois kotipaikkakunnalta. Neljä viidestä (80%) työttömästä ei halua jostakin syystä muuttaa niin sanotusti työn perässä pois tutuista maisemista. Muut syyt, esimerkiksi joillakin tahoilla useinkin työllistymisen esteeksi mainitut kannustinloukut, jäävät tämän kyselytutkimuksen mukaan huomattavasti vähäisemmiksi työttömyyden syiksi.
On myöskin niin, että työssä käyvien köyhien määrä on jo suuri ja kasvaa koko ajan. Tässä
asumiskustannukset ovat ainakin yksi isossa merkityksessä oleva tekijä. Elämisen kokonaishinnasta hyvin suuri osa koostuu juurikin niistä korkeista asumisen kustannuksista.
Asuminen yksistään muodostaa sen kokoluokan kuluerän kaikesta elämisen kustannuksesta, että ei se työpaikkakunnan vetovoima riitä voittamaan sitä nykyisen kotipaikkakunnan pitovoimaa. Useat eivät halua lähteä kituuttamaan pienellä palkalla, ja vielä koko ajan yhtenä epävarmuustekijänä on työn jatkuvuus tai sen katkeaminen koska tahansa. Siinä se pelottava loukku sitten on, kun on entinen, turvallinen kotiasumus on tullut hukattua huonoon hintaan eikä paluuta ole. Se ei Hurstin valinta raavasta työmiestä houkuta. Köyhyysloukussa kituminen on jo nyt aivan liian monen kohtalona.
Osaltaan tuota köyhyysloukkua paikataan asumista tukemalla. Verorahoja käytetään asumisen tukeen yhteensä yli 2 000 mijoonaa euroa vuodessa. Suurin osa tuosta summasta menee ruuhka-Suomeen ja muiden kasvukeskusten vuokra-asumisen tukeen. Avoimista työpaikoista myös suurin osa sijaitsee noilla koko ajan kasvavilla alueilla. Siellä on siis työvoimapula. Avoimet työpaikat ovat voittopuolisesti matalapalkkaisilla palvelualoilla. Näiden alojen palkat eivät riitä kattamaan elämisen kustannuksia.
Tuon tuostakin joku työnantaja on julkisuudessa valittamassa, että meillä kyllä on töitä vaan kun ei työnteko työtöntä kiinnosta. Sama taho on myöskin aina vaatimassa julkisen vallan toimia asumiseen liittyvien ongelmienpikaiseksi ratkaisemiseksi. Kaikki odottavat että kunta kaavoittaisi tonttimaata ja rakennusfirmat sitten rakentaisivat tonteille asuntoja. Ja näinhän se meneekin, mutta kun palkka ei riitä niihin ylisuuriin asumiskustannuksiin.
Onko tosiaan olemassa pysyvästi niin huonotuottoisia töitä, ja kerrassan kokonaisia toimialoja, joissa työn tuottavuus ei riitä kattamaan välttämättömiäkään elämisen kustannuksia?
Ei voi olla niin, että asumisen järjestelyn vaatiminen joltakin toiselta toimijalta, esimerkiksi niin sanotulta julkiselta taholta, vapauttaa matalapalkkaa maksavan työnantajan ”ulkoistamaan” osan palkanmaksusta asumisen tuen kautta julkiselle sektorille, kunnille tai valtiolle eli kaikille varonmaksajille.
Jotenkin tämä yhtälö pitäisi saada ratkaistua. Joko hävittää matalapalkka-alat nostamalla tulotasoa siellä tai asettamalla asumisen kustannuksille katto tai velvoittaa huonopalkkaisen työn teettäjät osallistumaan työn teettämisen todellisiin kokonaiskustannuksiin. Niihin täytyy sisältyä työntekijän vähintäänkin kohtuullinen elintaso. Siihen kuuluu myös asuminen.
Unto Nikula
Kirjoittaja on pitkään Vantaalla asunut kotiseudulleen Rovaniemelle muuttanut asukasaktiivi
