Kaavamuutoksia kaupunkisuunnittelulautakunnassa

Kaupunkisuunnittelulautakunnassa oli 10.11.2014 esillä useita kaavamuutoksia.
Kaavamuutoksia hyväksyttiin mm. Tikkurilaan, Martinlaakson ostoskeskuksen suunnittelukilpailun pohjalta aloitetaan asemakaavan muutostyö ja Koivukylän vanhan ostoskeskuksen suunnittelu meni uusiksi, joka johtaa asemakaavan muutokseen.

Tikkurilassa entisen Anttilan tavaratalon, jossa toimii nyt SPR:n Kontti tavaratalo, rakennusoikeutta nostettiin ja tontille sallitaan myös asuntorakentamista. Tontille rakennetaan noin 300 asuntoa ja rakennusten kivijalkoihin liiketiloja.
Asunnot tulevat yhteen 16-kerroksiseen torniin ja kolmeen 7-kerroksiseen lamellitaloon.
Nykyinen tavaratalorakennus puretaan.

Havainnekuva entisen Anttilan tavaratalon tontille tulevasta rakentamisesta. Oikealla häämöttää Kielotorni, joka saa suunnitelmassa seurakseen samankorkuisen "kaverin".

Havainnekuva entisen Anttilan tavaratalon tontille tulevasta rakentamisesta. Oikealla häämöttää Kielotorni, joka saa suunnitelmassa seurakseen samankorkuisen “kaverin”.

Koivykylän nykyisen kirjaston ja vanhan liikekeskuksen suunnittelu meni uusiksi. Hankkeen toteuttajaksi aikoinaan valittu TKD Suomi Oy lopetti toimintansa Suomessa ja hankkeilla ollut suunnitelma jäi kaupungin kanssa allekirjoittamatta.
Nyt suunnitteluvaraus annettin YIT Rakennus Oy:lle joka oli jo TKD:n kumppanina suunnittelemassa Koivukylän vanhan ostoskeskuksen uudistamista. Tämän korttelin kaavaa on tarkoitus muuttaa vähentämällä aikaisemman suunnitelman liiketiloja ja lisäämällä asuntojen määrää, kunhan YIT:n uudet suunnitelmat valmistuvat.

Martinlaakson ostari purkuun ja uutta tilalle. Suunnittelukilpailu ratkennut.
Martinlaakson nykyinen ostoskeskus puretaan ja tilalle rakennetaan asuntoja joiden pohjakerroksiin tulee päivittäitavarakauppa sekä muita liikkeitä. Alueen suunnittelusta järjestettiin kilpailu jonka voittajaksi selvisi Pohjola Rakennus Oy. Kaupunki aloittaa kaavamuutostyön voittaneen ehdotuksen pohjalta.

Vastaa