Vahti ry:ltä kitkerät terveiset VATT:in Vartiaiselle

Vantaalla toimiva Vahti ry, Vantaan Asunnottomien Hyvinvoinnin Tuki ry, on vähäosaisten avustamiseen erikoistunut yhdistys. Vahti ry hoitaa mm. ruokajakeluita Vantaalla.
Vahti on jo pitemmän aikaa odottanut kaupungin apua tilan saamiseksi ruokajakeluiden suorittamiseen. Tilaa ei ole “löytynyt”. Kylmäkuljetusautoa ruokajakeluiden toteuttamiseksi kaupunki lainaa Vahdille, itse ruokajakelut joudutaan suorittamaan taivasalla.

Vahdin syyskokouksessa tartuttiin VATT:in, Valtion taloudellinen tutkimuskeskus, ylijohtaja Juhana Vartiaisen kantaan ruuan arvonlisäveron nostosta. Ohessa Vahti ry:n kannanotto.

Vahti ry:n syyskokouksen 30.10.2014 julkilausuma

Juhana Vartiainen voisi pyytää anteeksi

VATT:in ylijohtaja Juhana Vartiainen kertoi julkisuuteen kannattavansa edelleen ruuan arvonlisäveron korottamista 14 prosentista 22 prosenttiin, koska ”kaikkien on kuitenkin syötävä”. Vartiaisen mukaan tämä syömisen pakollisuus tekee siitä varman veron keräyksen kohteen.

Vahti ry haluaa muistuttaa Vartiaiselle, että Suomessa on jo nyt paljon ihmisiä, joilla ei ole varaa ostaa edes tätä 14 prosentin mukaan verotettua ruokaa, vaan he joutuvat hakemaan ruokansa sieltä mistä sen saavat, esimerkiksi erilaisista ruokajakeluista.

Kuten Vartiainenkin on todennut, niin syöminen on pakollista varallisuuteen katsomatta. Mikäli köyhimpien ihmisten toimeentuloa ei ensin laiteta kuntoon, on kestämätön ajatus, että heidän pitäisi selvitä ALV:n korotuksen aiheuttamasta noin 10 prosentin korotuksesta ruuan hintaan.

VATT on omissa selvityksissään tullut siihen tulokseen, että ruuan ALV:n korottaminen vaikuttaisi eniten juuri niihin, joilla on vähiten käytettävissä olevia tuloja. Lisäksi samassa tutkimuksessa todetaan, että veronkorotus johtaisi myös tuloerojen kasvuun.

Vahti ry toivoo, että Juhana Vartiainen harkitsisi jatkossa tarkemmin lausuntojaan ja toivottaa hänet tervetulleeksi tutustumaan yhdistyksemme toimintaan. Kaikki eivät Suomessakaan syö joka päivä.

Kuvassa Vahti ry:n ruokajakelu 12.5.2014 Vantaan kaupungintalon edustalla. Paikalla haluttiin kiinnittää valtuutettujen huomiota ruokajakelun tilaongelmiin Vantaalla. Valtuutettujen enemmistö ei lämmennyt asian korjaamiselle.

Kuvassa Vahti ry:n ruokajakelu 12.5.2014 Vantaan kaupungintalon edustalla. Paikalla haluttiin kiinnittää valtuutettujen huomiota ruokajakelun tilaongelmiin Vantaalla. Valtuutettujen enemmistö ei ole lämmennyt asian korjaamiselle.

Vahti ry:n toimintaan voi tutustua yhdistyksen kotisivulla vahti.info

Vastaa