Aivan ensiksi on todettava, että elokuva on fiktio. Se ei ole dokumentti Korsosta, siksi korsolaisten ei pidä pahoittaa mieltänsä, eikä saada turhaa verenpainetta siitä, että itse näkevät Korson toisenlaisena paikkana kuin elokuvan tekijät. Itsekin Korson laitamilla Jokivarressa nuoruudessani asuneena Korso tuli tutuksi, olihan se keskusta johon mentiin huvittelemaan. Siihen aikaan Korsossa oli oma elokuvateatteri, eli noin ikuisuus sitten. Nyt Korso elokuva esitettiin korsolaisille Lumon tiloissa.
Katsojia Korso elokuva on kerännyt parin ensimmäisen viikon aikana 8 270.
Elokuva on nuoren miehen kasvutarina. Jokainen muistaa omasta nuoruudestaan, että siihen kuului monenlaista remeltämistä joka kaikki ei suinkaan ollut hyväksyttävää. Näin Korsossakin. Peruselementit evät juuri ole muuttuneet, olosuhteet ja tavat kylläkin. Nyt itsestä tuntuu, että jotkin asiat huonompaankin suntaan. Monet asiat yhteiskunnassa ovat kuitenkin, voisi sanoa, parantuneet, esimerkiksi koulutus.
Kaveripiirillä on iso merkitys, sitäkin elokuvassa tuodaan esiin.
Molempien elokuvien tekijöistä löytyy osittain samoja tekijöitä, jotka ovat näillä ja muillakin tuoreilla teoksilla niittäneet koko joukon palkintoja ja mainetta. Tekijät ovatkin lyöttäytyneet yhteen perustamalla oman yhtiön Tuffi Films Oy:n.
Jäädään mielenkiinnolla odottamaan uusia elokuvia.
Erkki Matinlassi 72 v.