Eurovaaliehdokas Tiina Sandberg

Euroopan Unioni on rakennettu väärälle perustalle. Sen perusarvona on markkinoiden toimintavapauksien kasvattaminen ja rahan vallan

vahvistaminen. Ihmisoikeudet, luonto ja koko planeetan selviytyminen on sille toisarvoista. Siksi unionista on lähdettävä.

Tiina Sandberg

Tällä hetkellä EU:ssa ajetaan vapaakauppasopimusta Yhdysvaltain kanssa. Kanadan ja EU:n välinen sopimus saatiin jo aikaiseksi, mutta siinä unioni on se isompi osapuoli, jolloin sopimus on vähemmän haitallinen. Mikäli Transatlantic Trade and Investiment Partnership (TTIP) sopimus astuu voimaan, uhkaa se viedä kansallisvaltioilta loputkin siitä päätösvallasta, mitä niillä vielä unionin jäseninä on jäljellä.

Sopimuksen solmimisen jälkeen kaikki suuryritysten toimintaa häiritsevät pikku jutut, kuten vaikkapa suomenkielentaitoisen henkilökunnan vaatiminen Myttylän kunnan vanhustentalolle, voitaisiin alistaa tarkisteltavaksi kansainväliseen oikeuteen. Nykyään on jo olemassa vahva näyttö myös siitä, että lähes kaikki ympäristön suojeluun tähtäävät toimet voidaan yritysten niin halutessa kääntää vapaakauppasopimusten tarkoittamien vapauksien rajoitusyrityksiksi.

Haluammeko todella sellaisen Suomen, Euroopan ja maailman, jossa suuryritykset määräävät tahdin ja vievät meitä minne ja miten huvittaa? Minä en halua.

En myöskään halua vain odotella kädet ristissä, että Euroopan unioni ehkä jonain päivänä kaatuisi omaan mahdottomuuteensa. Haluan vastustustaa sitä aktiivisesti ja näen, että niin kauan kuin se on olemassa, on sitä vastustamisen lisäksi myös pyrittävä parantamaan niiltä osin kuin se on mahdollista. Vaikuttamisen pitää tapahtua kaikilla rintamilla ja kaikilla areenoilla, niillä keinoilla, joita on käytettävissä.

Minulle sellainen muutettava ja parannettava asia on asioiden valmistelu ja kansalaisten mahdollisuus seurata sitä valmisteluprosessia. Ei voida edellyttää, että koko unioni soveltaisi Suomen hallituksen linjaa, jossa uudistuspakettien valmistelun avaaminen kielletään sillä perusteella, että sen avoimuus voisi vaikuttaa lopputulokseen. Oikein toteutettu valmistelu tähtää juuri siihen, että matkan varrella asioihin voidaan vaikuttaa ja ne, jotka näkevät muutosten ulottuvan omaan elämäänsä, voivat ottaa kantaa etukäteen. Näin tulisi olla niin Suomessa kuin EU:ssakin.

Mielestäni suurin yksittäinen epäkohta unionissa on asunnottomuus. Meillä on keinot siihen, että voimme poistaa asunnottomuuden Euroopasta. Ainoa mitä meiltä puuttuu, on poliittinen tahto ja ihmisten yhteinen vaatimus tämän vääryyden korjaamiseksi.

Asumiskysymyksiin olen perehtynyt työskenneltyäni aikaisemmin Asukasliitossa. Olen myös Vantaan asunnottomien hyvinvoinnin tuki (VAHTI) ry:n hallituksen jäsen.

Nämä ovat tärkeimmät vaaliteemani. Olen 39-vuotias helsinkiläinen ympäristösuunnittelija, AMK ja tällä hetkellä töissä SKP:n Uudenmaan piirisihteerinä. Olen myös mukana Euroopan Vasemmiston Latinalaisen Amerikan työryhmässä ja Helsingin liikuntalautakunnan varajäsen. Tarvittaessa puutun ärhäkästi etenkin sekä lapsiperheiden aseman heikennyksiin että asumisen hintaan vaikuttaviin ehdotuksiin.

Mottoni on, että asiat eivät muutu, ellei niitä muuteta.

Tiina Sandberg

Tutustu Tiina Sandbergin ajatuksiin ja kannanottoihin hänen blogissaan.
Eurovaaliehdokas Tiina Sandberg Facebookissa.

Eurovaaliehdokkaat kampanja-avauksessa, toinen vasemmalta Tiina Sandberg ja toinen oikealta vantaalainen eurovaaliehdokas Rita Dahl. Tiina Sandberg asuu Helsingissä lähellä Vantaan rajaa.

Vastaa