HOK-Elannon 600 000 asiakasomistajaa saa osuusliikkeeltään postia, vaalipostia Millaisen osuusliikkeen jäsenet haluavat? Nykyisenkaltaisen, joka ei erotu vallitsevasta kaupallisesta markkinameiningistä. Vai toisenlaisen, paremmin jäsenensä ja työntekijänsä huomioivan vaihtoehdon kovalle bisnekselle. HOK-Elannon markkinaosuus toimialueellaan on noin 40 % päivittäistavarakaupassa. Hyvin merkittävä toimija. HOK-Elannolla on mahdollisuus vaikuttaa markkinoihin jos halua erottautua yksityisestä bisneksestä löytyisi. Kommunistien ja edistysmielisen osuustoimintaväen…
Vataalaiset maksoivat kunnallisveroa 934 miljoonaa vuonna 2015
by erkki •

Vantaan tilinpäätös vuodelta 2015 on valmistunut Kunnallisveroa vantaalaiset maksoivat 934 milj. euroa. Valtionosuuksia Vantaa sai 150 milj. Valtionosuuksia on leikattu jo vuosien ajan ja maksutaakkaa sälytetty yhä enemmän kuntalaisten harteille. Samanaikaisesti valtio on alentanut yritysten veroja ja yritysten omistajat viettävät osinkojuhlia. Samanaikaisesti valitetaan että yrityksillä menee heikosti. Kaikki ei tunnu täsmäävän. Vantaa on sitkeästi säilytänyt…
Entisen Anttilan tavaratalon purku alkoi
by erkki •
Anttilan tavaratalona tunnetun korttelin purku alkoi. Tikkurilan keskustassa aikoinaan vaikuttanut Anttilan tavaratalon kiinteistö on murskainten kynsissä. Viimeksi kiinteistössä toimi Suomen Punaisen Ristin Kontti tavaratalo. Purettavan kiinteistön tilalle rakennetaan massiivinen asuntokortteli. Hanketta totettaa YIT. Kivenheiton päässä entisen Salomaan autotalon tontilla asuntoja pystyttää SRV. Purkutyömaan vieressä valmistui juuri asuntokohde Skanskan rakentamana. NCC aloittanee oman projektinsa keväällä Ylivedon…
Pysäköinti maksulliseksi Vantaan keskustoissa
by erkki •
Kaupunginhallitus päätti ruveta rahastamaan kadunvarsia. Tätähän tarkoittaa kaupunginhallituksen päätös hyväksyä ohjelma, jonka mukaan pysäköinti tulee maksulliseksi Vantaan keskustoissa. Kaupunginhallituksen mielestä joukkoliikenneyhteydet ovat niin hyvät, että keskustoihin pääsee joukkoliikenteen palveluilla ja yrittää saada autoilijat jättämään autonsa kotiin. Tämä on yksi maksullisuuden perusteista. Toivottavasti autoilijat alkavat käyttäytyä kaupunginhallituksen ajatuksen mukaisesti. Pysäköintimaksut määritellään matkalippujen hintojen mukaan.
Tuomelan koulukiista uuteen vaiheeseen
by erkki •
Kansalaisaloite valtuustolle. Alueen asukkaat ovat taistelleet lastensa koulun olemassaolosta jo usean vuoden ajan. Viimeisin veto oli kansalaisaloitteen kerääminen Tuomelan koulun puolesta. Viiden tuhannen nimen aloite luovutettiin Vantaan valtuustoryhmien edustajille tänään. Vantaan suuret puolueet, sosialidemokraatit ja kokoomus esittivät luovutustilaisuudessa poliittista jargonia, uskaltamatta ottaa kantaa itse asiaan. Perussuomalaiset, vihreät ja vasemmistoliitto ilmoittivat olevansa asukkaiden kanssa samaa mieltä…
Vanha johto jatkaa Vantaan valtuustossa
by erkki •

Vantaan valtuuston johdossa jatkavat samat puheenjohtajat. Jatkuuko vanha meininki? Puheenjohtajana jatkaa Antti Lindtman (sosdem) varapuheenjohtajina Anniina Kostilainen (vihr) ja Heikki Heinimäki (kok). Heinimäen nimi oli juuri esillä kaupungin jäähallien rötösjutussa. Heinimäki ei tiennyt paljastuneesta sikailusta mitään, vaikka hänen kerrottiin lounastaneen jäähalliasioiden tiimoilta useasti, ilmeisesti jäähallien piikkiin. Vuoden ensimmäisessä valtuustossa hyväksyttiin joukko asemakaavoja. Hyväksyttyä tuli mm.…
Vantaan sosiaali- ja terveyslautakunta ei lähtenyt 30 %:n maksujen korotuksiin
by erkki •
Kokoomuslaisen apulaiskaupunginjohtaja Jukka T. Salmisen esitys terveydenhuollon 30 % maksujen korotuksista ei mennyt läpi lautakunnassa. Lautakunta hyväksyi maksuihin vain indeksikorotukset. Maksuja tarkistetaan kahden vuoden välein ja korotetaan (yleensä) elinkustannusindeksin nousun verran. Tällä kerralla indeksikorotus oli 1,74 %. Valtio antoi kunnille mahdollisuuden korottaa maksuja noin 30 %. Maksuja on korotettu monissa kunnissa sallittu kokonaismäärä. Näyttää siltä,…
Ilkivalta, välinpitämättömyyttä vai ajattelemattomuutta
by erkki •

Ympäristön turmeleminen on tyhmää Pikku esimerkki ilkivallasta. Heurekan silta Tikkurilassa. Sillan kaiteisiin asennettiin kivat valolyhdyt valaisemaan kulkua. Lyhdyt kivitettiin tai rikottiin jatkuvasti. Alla vuonna 2011 otettu kuva rikotuista alaisimista. Jatkuvan ilkivallan takia valaisimet poistettiin ja tältä näyttää nyt: Tämänkaltaiseen ilkivaltaan törmää toistuvasti. Missä vika? Miksi ympäristöömme ja yhteiseen omaisuuteemme suhtaudutaan välinpitämättömästi. Ympäristön turmeleminen luo epäviihtyisyyttä…
Vantaan vuokrat maan kalleimmat
by erkki •
Miksi vuokrat Vantaalla ovat muuta maata kalliimmat Oheisessa Tilastokeskuksen kaaviossa on ARA tuettujen vuokra-asuntojen vuokria eri puolilla Suomea. Vantaa on ykkönen tässäkin asiassa, valitettavasti. Mikä tekee Vantaasta muita pääkaupunkiseudun kuntia kalliimman? Luulisi rakentamisen Vantaalla olevan pääkaupunkiseudun kunnista halvinta. Onko niin, että asioita hoidetaan ”löysemmin” kuin naapurikunnissa. Vantaalla keskimääräinen ARA vuokra-asunnon vuokra oli syyskuun lopussa 2015…
Millaisen jokirannan haluamme Tikkurilaan?
by erkki •
Tikkurilan jokirannan kehittämisen perustana viisi kilpailuehdotusta. Alue sijatsee Tikkurilan sydämessä, Keravanjoen kahta puolen Veinin myllyn ja Heurekan maisemissa. Viime syksyn aikana pyydettiin ehdotukset viideltä suunnitteluryhmältä maisema-arkkitehtikilpailussa Tikkurilan jokirannan kehittämiseksi asukkaiden virkistysalueeksi. Saatuja ehdotuksia käytetään pohjana jatkosuunnittelulle johon myös asukkaiden toivotaan osallistuvan. Nyt on mahdollisuus vaikuttaa jokirannan virkistyskäyttöön. Asuntorakentaminen Tikkurilan jokirannan läheisyydessä lisääntyy lähivuosina merkittävästi, joten…

